Silmää tatuoidaan injektoimalla mustetta silmään. Prosessi ei kuitenkaan ole vaaraton.
Perhonen olkapäähän? Skorpioni yläselkään? Vai sittenkin silmämunatatuointi?
Silmämunan tatuoiminen on jäänyt pienten piirien jutuksi, ainakin toistaiseksi. Silmämunaa voi tatuoida joko kosmeettisista syistä, tai terveyden vuoksi. Suomestakin löytyy ainakin yksi silmämunansa tatuoinut henkilö, Mekaaninen Demoni -lempinimellä kulkeva Ilja, jota esimerkiksi Me Naiset -lehti on haastatellut.
Viihdytä itseäsi, tatuoi silmäsi
Tatuointi tapahtuu injektoimalla mustetta silmään. Kuvioiden piirtäminen ei siis ole mahdollista – ainakaan toistaiseksi. Kyseessä onkin lähinnä tapa muuttaa silmänvalkuaisen väriä.
BBC:n haastattelema yhdysvaltalainen tatuointitaiteilija Luna Cobra, jonka kerrotaan olleen vuonna 2007 ensimmäinen silmätatuointeja tehnyt tatuoija, piti silmätatuointeja lähinnä keinona tuoda ripaus fantasiaa arkielämään.
– Jos haluaa viihdyttää itseään koristelemalla silmämunansa, niin miksi ei, Cobra totesi BBC:lle.
Silmää voidaan joutua tatuoimaan myös sairauden tai onnettomuuden takia. Tatuoimisessa on myös vaaransa: silmämunan ehostamisen vuoksi saattaa jopa sokeutua.
Lähteet: BBC.com, Ktuu.com, Wikipedia, Independent.co.uk, Huffingtonpost.com, Lunacobra.net, Me Naiset
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää