Tiesitkö: Iholla-Venla kirjoittaa humoristista ruokablogia
Blogit ovat tänä päivänä hyvin suosittuja ja myös Iholla-sarjasta tuttu Venla on innostunut kirjoittamaan omaa blogia. Huumorintajuisen radiojuontajan ruokablogi ei kuitenkaan ole aivan tavanomainen.
Iholla-Venla toteuttaa itseään kirjoittamalla vahvasti huumorilla höystettyä blogia, jonka hän on nimennyt Maailman paskimmaksi ruokablogiksi.
Sarjan kautta hersyvästä huumoristaan tutuksi tullut Venla kerää blogiinsa ruoanlaittokokemuksiaan, jotka eivät kaikki ole kovin onnistuneita. Kuvien seuraksi radiojuontaja kirjoittaa mietteistään ruokaa laittaessaan.
– Valmistin rakkaudella perunamuusia. Se on parasta lohturuokaa. Joskus haluaisin sukeltaa ammeelliseen perunamuusia. Se olisi ihanaa. Sen ohelle tein pienen (se oli kyllä todella iso) lohen, smetanalla ja suolakurkulla. Loheen en haluaisi sukeltaa, se haisee, Venla kirjoittaaMaailman paskin ruokablogi-blogissaan.
Venla ei suinkaan ole ainoa Iholla-nainen, joka kirjoittaa trendikkäästi blogia. Sarjasta tuttu Marketta kirjoittaa nimittäin myös blogia avomiehensä Visan kanssa yhdessä. Marketta käsittelee blogissaan erilaisia arkisia aiheita muodista leipomiseen ja politiikkaan.
– Havahduin toissa viikolla siihen, että talvi alkaa kääntyä loskaiseksi kevääksi ja sulaa hiljalleen pois. Lisäksi kastelin pikkukenkäni. Onneksi minulla oli jo ratkaisu valmiina: olin laittanut merkille talven myötä toimistolle naulakoiden läheisyyteen ilmestyneet eri väriset kumiset kengänsuojukset, kalossit. Nyt vain havahduin itsekin sellaisten tarpeeseen, Marketan ja Visan Porvarin päiväuni -blogissa kirjoitetaan.
Tykkää Iholla-sarjasta Facebookissa!
IHOLLA nähdään AVA-kanavalla maanantaista torstaihin klo 22.
AVA/Heli Kuitunen
Kuvat: AVA
Uusimmat
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
17:00
Sihvonen kysyy ja vastaa: Kumpi on kovempi juuri nyt – Tappara vai Ilves?
-
16:58
Korjauksia jää tekemättä ja vastikkeita maksamatta, konkurssi uhkaa: Näin kiristyvä taloustilanne raastaa taloyhtiöitä
-
16:32
Kaasujalkaa syytä keventää – ajokeli muuttui surkeaksi isossa osassa maata
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
16:25
Kerttu Niskanen kertoi Viaplaylle kamppailusta karmeissa olosuhteissa: "Keli huononi suunnattomasti"
-
16:00
Norjalaisen käsittämätön "kuolonsukellus" ME-korkeudesta maha edellä – tätä ei kannata kokeilla itse
-
15:58
Lisäsopeutusten tarve on jopa miljardi euroa, arvioi VM:n budjettipäällikkö – kunnissa ollaan tyrmistyneitä vähennyksistä
-
15:45
Lapsipotilaat saavat Michael Monroen tunteikkaaksi: "On järkyttävän surullista"
-
15:36
Iso sääkäänne jouluviikolla – Pekka Poudan mukaan valkea joulu riippuu yhdestä asiasta: "Sitten se on lits ja läts"
-
15:33
Yli 300 pakolaista jumissa indonesialaisilla rannoilla
-
15:15
Noin 18 000 palestiinalaisen kerrotaan kuolleen Gazassa Israelin hyökkäyksissä – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää