Tiesitkö, että voit testata sukupuolitauteja kotona? Onnistuu näissä kaupungeissa

Suomessakin on mahdollista tilata sukupuolitautien etätesti kotiin. Brittitutkimuksen perusteella ne madaltavat testauskynnystä ja lisäävät myös riskiryhmäläisten testejä. Varmaa ei vielä ole, parantaako kotitestaus myös sukupuolitautien diagnosointia ja hoitoa.

Suomessa etätestit ovat tällä hetkellä käytössä Tampereella, Vantaalla sekä yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoiden YTHS:n piirissä olevilla henkilöillä. Myös Helsinki ja Espoo ovat aloittamassa etätestauksia.

Brittien tutkimus julkaistiin PLOS Medicine -lehdessä, ja se perustuu kahden tuhannen seksuaalisesti aktiivisen 16–30-vuotiaan lontoolaisen vapaaehtoisen kuusiviikkoiseen seurantaan.

Seurannan alussa osallistujat satunnaistettiin saamaan tekstiviestinä linkki joko etätestaukseen ohjaavalle tai perinteiseen testaukseen opastavalle internetsivulle.

Kun tutkijat seurannan päätteeksi vertasivat, kuinka moni osallistuja kummassakin ryhmässä oli turvautunut sukupuolitautitestiin, he havaitsivat testaukset selvästi yleisemmiksi etätestausryhmässä. Etätestaajista peräti puolet oli testannut itsensä, kun tavallisen testauksen piirissä olevista niin oli tehnyt vain neljännes.

Tutkimus oli liian pieni, jotta siitä olisi voinut luotettavasti päätellä, lisäsikö etätestaaminen myös diagnosointia ja hoitoja, mutta se on hyvin mahdollista.

Testauksen piirissä oli tutkimuksessa klamydia, tippuri, HIV ja kuppa. Suomessa etätestauksella voi testata vain klamydiaa ja tippuria.

Etätestauksessa potilas saa postitse näytteenottopakkauksen, jonka hän lähettää palautuskuoressa laboratorioon. Suomessa testit tehdään virtsanäytteestä, mutta brittien tutkimuksessa tarjottiin keinot myös verinäytteen ottamiseen HIV:n  ja kupan varalta. 

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Pärskitkö kuin pönttö? Näin kuuluu oikeasti yskiä

Et kai sinä ole se pärskijä, jolle muut työmatkalaiset ja julkisilla liikkuvat pyörittelevät silmiään? THL:n julkaisemalla videolla näytetään, miten tauti leviää ja miten sitä voi estää.

Lue myös:

    Uusimmat