"On kaikkien etu, että al-Holilta tuodut lapset palaavat yhteiskuntaan" – tämä ulkoministeriön tiedotustilaisuudessa kerrottiin

Ulkoministeriö kertoo tiedotustilaisuudessa lisää operaatiosta, jossa Syyrian al-Holin leirillä olleita suomalaisia naisia ja lapsia tuotiin Suomeen. Tiedotustilaisuutta voi seurata suorana tässä artikkelissa noin kello 14 alkaen.

Ministeriö kertoi aiemmin tänään kotiuttaneensa yhdessä saksalaisviranomaisten kanssa leiriltä kaksi naista ja kuusi lasta.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan suomalaisviranomaiset ovat olleet alueella hakemassa naisia ja lapsia Suomeen.

Sisäministeriön kehittämispäällikkö: Naiset voivat muodostaa turvallisuusuhan

Al-Holista palanneet naiset voivat muodostaa turvallisuusuhkaa varsinkin, jos he verkostoituvat muiden samanmielisten kanssa, sanoo kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriöstä. Mankkisen mukaan viranomaiset selvittävät tilannetta.

Mankkinen myös sanoi, että jokaisen al-Holista palanneen kohdalla selvitetään erikseen, onko syytä epäillä rikosta.

Al-Holista palanneet 15-vuotiaat ja sitä vanhemmat ovat rikosoikeudellisessa vastuussa toiminnastaan alueella. Jokaisen palaajan rikosoikeudellinen asema selvitetään. KRP selvittää, onko kukin palaaja mahdollisesti epäilty rikoksesta, rikoksen uhri tai sellaisen todistaja.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin myös, että tänään al-Holista palanneille on tehty terveystarkastus. Tarjottavat palvelut perustuvat kunkin yksilölliseen palvelutarpeen arviointiin, sanoo lasten ja nuorten yksikön johtaja Anna Cantell-Forsbom sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Syyrian al-Holin leirillä asuneet kaksi aikuista naista ja heidän kuusi lastaan kotiutettiin aiemmin tänään Suomeen. Suomen ulkoministeriö järjesti kotiutuksen yhdessä Saksan viranomaisten kanssa.

Tänään palanneiden lasten kerrotaan olevan turvassa.

–  On kaikkien etu, että al-Holilta tuodut lapset palaavat yhteiskuntaan. Tärkeää on, että lapset saadaan normaalin elämän piiriin, Mankkinen sanoi.

"Lasten perusoikeuksia ei voida turvata leirillä"

Tämänpäiväinen al-Hol-kotiutus on ensimmäinen, jossa al-Hol-asioiden erityisedustaja Jussi Tanner on käyttänyt harkintaansa aikuisten suhteen.

–  Lasten perusoikeuksia ei ole mahdollista turvata siellä leirillä, Tanner sanoi.

Tannerin mukaan toiminnan oikeusperusta on selvitetty tarkasti jo loka-marraskuussa 2019 eikä siinä ole epäselvyyksiä.

Al-Holin leiriltä tänään kotiutetuista henkilöistä ei ole tiedossa turvallisuusuhkaa, jonka perusteella äidit lapsineen olisi voinut jättää kotiuttamatta, sanoo Tanner.

Tanner myös totesi, että velvoite al-Holin leirin lasten kotiuttamisesta olisi olemassa, vaikka hallitus ei olisi tehnyt tällaista päätöstä. Vastuussa olevalla viranomaisella ei ollut Tannerin mukaan tässä tilanteessa vaihtoehtoja.

Tanner myös sanoi käyneen selväksi, että lapsia ei ole mahdollista kotiuttaa ilman äitejä. Siksi lasten perusoikeuksien turvaamiseksi tehtiin kotiuttamispäätös.

Lue myös:

    Uusimmat