Nyt puhuu virkamies, jonka päätöksestä al-Holin leirillä asuneet suomalaiset autettiin Suomeen – näin hän perustelee

Ulkoministeriön erityisedustaja, ministeriön al-Holin operaatiosta vastannut virkamies Jussi Tanner kertoo, miksi Syyrian al-Holin leirillä olleet suomalaislapset ja naiset päätettiin avustaa Suomeen. Tanner oli itse mukana kotiuttamisoperaatiossa ja lensi naisten ja lasten kanssa Suomeen.

Tannerin mukaan Suomen turvallisuuden kannalta kaikkein vaarallisinta olisi ollut jättää suomalaiset lapset ja naiset Syyriaan.

– On harkittava, kumpi on suomalaisten kannalta parempi; Se, että lapset kotiutetaan pian vai se, että he palaavat viiden, kymmenen tai viidentoista vuoden kuluttua, ehkä aikuistuttuaan ja asuttuaan koko elämänsä konfliktialueella, Tanner avasi päätöksentekoa ulkoministeriön tiedotustilaisuudessa.

Tanner muistuttaa, että kaikilla Suomen kansalaisilla on oikeus palata Suomeen. Osa al-Holin leirillä asuneista lapsista ja aikuisista onkin palannut tämän vuoden aikana osin omatoimisesti.

– Nämä suomalaiset ihmiset palaavat Suomeen joka tapauksessa jossain vaiheessa. Ja meidän valittavanamme on se, miten tämä toteutuu. On täysin epärealistista ajatella, että ihmiset jäävät internointileireille sellaisiin olosuhteisiin loppuiäkseen.

– Kaikki tietävät myös, että aitaus aavikolla ei ole pysyvä ratkaisu.

Ulkoministeriön tiedotustilaisuudessa puhunut Tanner kertoi vastanneensa päätöksestä tuoda tänään saapuneet naiset Suomeen itse. Tannerin mukaan Suomeen tuoduista henkilöistä ei ole maksettu lunnasrahoja. Sellainen ei hänen mukaansa tulisi kysymykseenkään.

Vanhemmat oli tuotava lasten mukana

Tannerin mukaan Suomella on perustuslaillinen velvoite turvata suomalaislasten perusoikeudet sikäli, kun se on mahdollista.

Hänen mukaansa lasten perusoikeuksia ei ollut mahdollista turvata Syyrian al-Holin leirillä, jonka vuoksi heidät oli kotiutettava Suomeen sikäli, jos se on vain mahdollista. Virkamies kertoo, ettei lasten kotiuttaminen ilman äitejään ollut mahdollista. Al-Holin leiriä hallinnoi ei-valtiollinen kurdihallinto, joka ei edes suostuisi siihen. Laillisesti pätevää tapaa lasten erottamiseen ei hänen mukaansa olisi.

Lasten perusoikeudet ovat yksi vaakakupissa painanut asia. Toinen on kansallinen turvallisuus. 

– Turvallisuuskysymykset ovat tässä asiassa olennaisia, ja monen huoli on perusteltu. 

– Minun tehtäväni on ollut yhteensovittaa henkilöihin liittyvät turvallisuusriskit sekä lasten perusoikeudet.

Tannerin mukaan tapauksessa on käytetty myös turvallisuuteen liittyvää harkintaa. Hän sanoo ymmärtävänsä kansalaisten huolta, jota konfliktialueelta palaavien mahdollisesta turvallisuusuhasta muodostuu.

– Tänään aamulla kotiutetuista henkilöistä minun tietooni ei ole tullut mitään sellaista turvallisuusuhkaa, joka voisi antaa perusteen viranomaiselle jättää äidin lapsineen kotiuttamatta, ja siten näiden lasten perusoikeudet turvaamatta.

Tannerin tiedotustilaisuudessa kertoman perusteella leiriltä tullaan jatkossa kotiuttamaan mahdollisesti myös muita suomalaisia. Tannerin mukaan tehtävä on kesken niin kauan kuin leirillä on suomalaislapsia. Hän ei ottanut kantaa siihen, haluavatko kaikki al-Holin leirillä olevat suomalaisäidit palata Suomeen.

Leirillä on vielä noin 15 suomalaislasta sekä puolenkymmentä äitiä.

Äärikirjoittelua Twitterissä

Helsingin Sanomien artikkelin mukaan yksi kotiutetuista naisista kirjoitti Isisin ideologiaa tukevia tekstejä Twitterissä tililtä, jonka nimi on suomeksi "Äiti Terroristi."

Erityisedustaja Tannerilta kysyttiin tästä tiedotustilaisuudessa. Tanner totesi, että kyse on kirjoittelusta, josta on jo aikaa.

–  Meillä on paljon uutta tietoa ja käsitystä, missä näiden henkilöiden ajatusmaailma menee. Se ei ole tietenkään koskaan täydellistä, mutta ne tiedot vaikuttavat tässä harkinnassa myös.

Lue myös:

    Uusimmat