Terassi haluttiin saada toimivammaksi ja sen myötä toivottiin, että terassille tulisi enemmän käyttöä. Jotta terassille saataisiin mahdutettua suurempi ruokailuryhmä jouduttiin terassia laajentamaan. Terassi perustettiin ja rakennettiin kokonaan uudelleen. Se rakennettiin aivan aitaan kiinni ja viheralue jäi olohuoneen ikkunan alle hallittuun nurkkaan. Perheen koirien toivottiin pysyvän omalla pihalla joten terassi rajattiin kokonaan aidalla joka antaa samalla näkösuojan. Terassi viistää vinottain tontin oikeaan reunan jonne tehtiin seinustaa pitkin pääsisäänkäynnille johtava portti.
Koska terassin katettu alue oli erittäin pieni päätettiin kattettua aluetta jatkaa markiisilla. Näin saatiin tilan tuntua ruokailuryhmän ylle ja nyt ulkona voidaan syödä isommallakin porukalla vaikka pienessä sateessa. Grilli siirtyi aidan vierustalle jonne tuli ns. grilliseinämä. Näin grilli ei enää rasvoita ikkunoita.
Tekstiilit ovat kalusteryhmään istuvia. Tummahkot kalusteet raikastuvat luonnonvalkoisen ja punaisen sävyssä. Tersassille jäi vielä tilaa auringossa makailuun ja aitaan rakennettiin hyllyjä joille saatiin esille yrttejä ja koriste-esineitä luomaan huoneenomaista tunnelmaa.
Terassiin, aitaan ja hyllyihin tarvittava puutavara yht. 426,00
Terassi rakennettiin koolausten (k600) päälle, jotka asetettiin betoni laattojen 30x30 vasten.Betonilaatat ovat hiekkamaalla, jonka kaato tehtiin poispäin rakennuksen sokkelista. Terassin alla on myös suodatinkangas, joka estää kasvien kasvun terassilautojen väliin. Aitaa jatkettiin vanhan aidan mallin mukaisesti. Maalaus tehtiin talonyhtiön määrittelemillä maaleilla, jotta aita on ilmeeltään yhtenäinen koko talonyhtiössä.
, Vantaa

