Teollisuusliitto katkaisi neuvottelut mekaanisen metsäteollisuuden sopimuksesta – "Menettely on poikkeuksellinen"

Teollisuusliitto on katkaissut työehtosopimusneuvottelunsa mekaanisen metsäteollisuuden sopimusalalla perjantaina, Teollisuusliitto kertoi tiedotteessaan. Liiton mukaan syynä neuvottelujen keskeytymiseen on se, että liitolle tärkeissä asioissa ei ole päästy eteenpäin.

Teollisuusliiton sektorijohtaja Jyrki Alapartanen sanoi tiedotteessa, että esimerkiksi kiky-tuntien poistamisessa ei ole edetty.

Työnantajapuolta edustava Metsäteollisuus ry pitää sopimisen jarruttamista valitettavana.

– Menettely on poikkeuksellinen ja kertoo siitä, että työntekijäpuoli ei aidosti ja yhteistyössä tavoitellut sopimusta, työnantajajärjestö sanoi tiedotteessaan.

Teollisuusliiton sopimusaloista neuvottelut Kemianteollisuuden kanssa päättyivät jo 9. marraskuuta, eivätkä osapuolet ole sen jälkeen neuvotelleet.

Liiton viidellä teknologiasektorin sopimusalalla on voimassa ylityökielto, joka päättyy sunnuntaina.

Teknologiasektorin työehtosopimusneuvotteluja jatketaan sunnuntaina.

Lue myös:

    Uusimmat