Tennispelaajan kauhea paljastus juniorivuosistaan – ei saanut harjoitella muiden mukana: "Se oli kiinni sukunimestäni ja ihonväristäni"

24-vuotias ja seitsemän ITF:n turnausvoittoa napannut ruotsalainen Susanne Celik joutui kärsimään rasismista juniorivuosinaan. Hän oli aiemmin todella lupaava tennispelaaja, mutta urakehityksen katkaisi vakavat loukkaantumiset.

Celikin vanhemmat tulevat Turkista ja Syyriasta. Tenniksen pelaaminen ei ollut itsestäänselvyys, sillä hän ei saanut kunnollista mahdollisuutta harjoitella lajia. 

– Osa siitä johtui taloudellisista syistä, mutta myös muista syistä. En aio valehdella, siinä oli paljon rasismia ja sellaista. Siihen ei ollut perusteluja, miksi en saanut olla mukana, vaikka vanhempani maksoivat yhtä paljon kuin muut. Ei näytetty samalta tai sukunimi ei ollut kuin muilla, Celik kertoi Expressenille.

Ruotsalainen ei itse ymmärtänyt lapsena, miksi häneltä kiellettiin harjoittelu. Hän uskoo, että kielto johtui rasismista.

– Jos kysyt heiltä sitä suoraan, tulevat he tietenkin kieltämään sen. Minä ja äitini muistamme kuitenkin, että minulla oli todella vaikeaa. Saatoin istua penkillä kahden tunnin ajan, koska halusin pelata ja olla mukana harjoituksissa. Se päättyi lopulta siten, että istuin ja sain vain katsoa harjoituksia. En ymmärtänyt sitä, olin kuitenkin niin pieni. Jälkikäteen ajateltuna, on se selvää, ettei näyttänyt samalta kuin muut, Celik sanoi.

– Muistan, että itkin ja kysyin äidiltäni, miksen saanut harjoitella. En tiennyt tuolloin, että se oli kiinni sukunimestäni ja ihonväristäni, Celik jatkoi.

Tänä päivänä Celikillä on hyvä suhde seuraan, joka kohteli häntä huonosti 2000-luvun alussa.

– Se oli todella vaikeaa, mutta samalla en voi hirttää seuraa, koska he ovat tehneet nykyään minulle niin paljon. Se on uskomatonta. He pitävät minusta hyvin huolta. Kun matkustan hallille, olen erittäin tervetullut. Heillä on nyt todella upea seura. Se on kehittynyt ja muuttunut todella paljon, Celik päättää.

Lue myös:

    Uusimmat