Teinilehti julkaisi kattavan oppaan anaaliseksiin – somessa roihahti kiivas väittely

Yhdysvaltalainen nuorisolehti Teen Vogue julkaisi laajan artikkelin anaaliseksistä. Sosiaalisessa mediassa aihe on herättänyt keskustelua siitä, onko nuorten sopivaa harrastaa peppuseksiä vai ei.

Anaaliseksistä puhutaan yhä enemmän ja yhä avoimemmin. Diginatiiveiksikin kutsutut nuoret eivät ole todennäköisesti jääneet pimentoon siitä, että anaaliseksi voi perinteisen penis-vagina-yhdynnän tavoin olla suuren nautinnon lähde.

Mutta saavatko teinit kokeilla anaaliseksiä, vai onko sen harrastamiselle ”ikäraja”? Ylittääkö anaaliseksin "mainostaminen" nuorisolle hyvän maun rajan?

Kysymyksiä pistää miettimään nuorille suunnatun Teen Vogue -lehden artikkeli, jonka aiheena on anaaliseksi. Artikkelissa kerrotaan muun muassa anaaliseksistä ja sukupuolitaudeista, anaaliyhdynnän mahdollisesti aiheuttamasta kivusta, eturauhasesta sekä siitä, miten peppuseksiä kannattaa käytännössä lähteä harjoittamaan.

Uloskäynti vai nautinnon lähde?

Vaikka seksi ja seksuaaliset mieltymykset ovat jokaisen ihmisen oma asia, on teinilehden julkaisema artikkeli anaaliseksistä saanut aikuiset väittelemään aiheesta sosiaalisessa mediassa kiivaastikin.

– Se on uloskäynti, eräs nainen toteaa Teen Voguen Facebook-sivuilla.


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

– Miksi teinitytöille myydään nykyään anaaliseksiä? Ymmärrän sen, jos ihminen ei ole hetero. Tehkää tätä aikuisina. Suurimman osan teinitytöistä pitäisi tottua seksiin tavallisella tavalla. Suurin osa seksistä johtuu pojilta tulleesta paineesta. Erityisesti anaali. Jos poika kysyy, sano vain ei, toinen kirjoittaa.

Kaikki teinit eivät tosiaan ole heteroseksuaaleja, minkä vuoksi anaaliseksi-artikkelin voi katsoa olevan heille tarpeellinen. Informaatio anaaliseksistä on osa seksuaalivalistusta. Lisäksi voi pohtia, onko sellaista asiaa olemassakaan kuin ”tavallinen seksi”.

– Lapsemme tulevat kokeilemaan tätä omasta tahdostaan. Tarjoamalla oikeaa lääketieteellistä tietoa tästä tavasta ei ole sama asia kuin ”sen myyminen”. Toivoisin mieluummin, että lapseni tietävät enemmän kuin vähemmän niin tästä kuin kaikesta muustakin, eräs nainen vastaa kriitikoille.

– Nauti rauhassa hetero-vaniljaseksistäsi. Kukaan ei pakota sinua (anaaliseksiin). On todella outoa, että kuvittelet kaikilla olevan samat seksuaaliset kiinnostuksen kohteet kuin sinulla itselläsi, toinen toteaa.

Peppuseksi voi olla hyvin tyydyttävää

Vaikka joku voi ajatella anaaliseksistä kertomisen olevan ”aivopesua”, todellisuudessa se on jo osa monen seksielämää. Oikein suoritettuna peppuseksi kun voi olla hyvin tyydyttävää – ja tyydytystähän loppujen lopuksi seksistä useimmin haetaan.

Ennen anaaliseksiin ryhtymistä tulisi kuitenkin tietää muutama perusasia. Jos et vielä ole kokeillut kakkoskäytävää, kannattaa lukaista tämä juttu yleisimmistä anaaliseksiin liittyvistä kysymyksistä.

Teinilehteä on riepoteltu somessa aiemminkin

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Teen Vogue on joutunut somemyrskyn silmään artikkeleidensa vuoksi.

Kerroimme aiemmin, miten lehden juttu ”kesävaginoista” joutui irvailun kohteeksi, vaikka todellisuudessa artikkeli sisälsi hyödyllistä tietoa siitä, kuinka pitää alapää terveenä kesällä hiekasta, kuumuudesta ja kosteudesta huolimatta.


Lue myös:

    Uusimmat