Teen Vogue -lehti kuvasi seksityötä "oikeksi työksi", ja pian somehärdelli olikin valmis.
Teen Vogue -lehti joutui myrskyn silmään seksityötä käsittelevän artikkelinsa vuoksi. Lehden artikkeli otsikolla "Miksi seksityö on oikeaa työtä" ilmestyi jo huhtikuussa 2019, mutta lähti uuteen nousuun, kun Teen Vogue mainosti sitä sosiaalisessa mediassa.
Artikkelissa toivottiin seksityön dekriminalisointia
Artikkelissa lääkäri Tlaleng Mofokeng kertoo, miksi hän toivoisi seksityön dekriminalisointia kaikkialla maailmassa.
Mofokengin mukaan seksityö on muutakin kuin penetraatiota, ja kahden vapaasta tahdostaan toimivan aikuisen välillä se voi olla esimerkiksi seuralaisena toimimista, strippausta ja muunlaista intiimitoimintaa.
– Roolit määritellään usein etukäteen ja kaikkien osapuolten tulee olla sujut niiden kanssa, Mofokeng kirjoittaa.
Hän toivoisi, että dekriminalisoinnilla seksityöntekijöitä ja heidän oikeuksiaan voitaisiin suojella paremmin.
"Miksi teinilehti markkinoi prostituutiota 13-vuotiaille lukijoilleen?"
Vaikka Mofokengin tarkoitus oli hyvä, hänen tekstinsä aiheutti kuohuntaa. Ongelmaksi muodostui erityisesti se, että Teen Vogue -lehti on suunnattu teini-ikäisille tytöille.