Viime keväänä huiman uransa lopettaneen koripalloilijan Teemu Rannikon vuodet ökyrikkaassa moskovalaisseurassa Himkissä tarjoilivat eriskummallisia käänteitä ja sopimusselkkauksia. Rannikko kertoo urastaan tuoreessa elämäkertakirjassaan.
Kun Teemu Rannikon kaksivuotinen pesti slovenialaisessa Olimpija Ljubljanassa oli päättymässä vuonna 2007, hän oli näin jälkikäteenkin ajateltuna kenties uransa parhaassa vedossa. 27-vuotias takamies nakutti Euroliigassa tuolla kaudella 14,6 pistettä ja antoi 3,3 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden.
Rannikko oli yksi Euroopan parhaista takamiehistä. Sen myös huomasi hänen saamistaan sopimustarjouksista. Elettiin aikaa ennen kansainvälistä finanssikriisiä, ja eurooppalaisille koripalloilijoille maksettiin huimia palkkoja useissa maissa ympäri mannerta.
Tarjouksien viidakosta Rannikolle ja hänen agentilleen Reed Nopposelle pamahti pöytään lyömättömältä tuntunut ehdotus, kun italialaisseura Treviso tyrkytti takamiehelle kolmevuotista sopimusta, joka takasi yhteensä miljoonan dollarin tulot – nettona.
– Tuntui siinä vaiheessa siltä, että nyt aletaan olla oikeissa summissa, Rannikko kertoo toimittaja Valtteri Mörttisen kirjoittamassa elämäkerrassaan Teemu Rannikko – Pelin tekijä (Docendo).
Siirto takaisin Italian kentille, jossa Rannikko oli pelannut jo vuodet 2000–2005, vaikutti selvältä. Nopposen puhelin pirisi kuitenkin yhä, ja moskovalainen Himki löi laudalta kaikki aiemmat tarjoukset.
– En henkilökohtaisesti tiennyt Himkistä silloin mitään muuta kuin sen, että siellä on aivan helvetisti rahaa ja he pelaavat EuroCupia. Siellä oli palkkalistoilla paljon ulkomaalaisia, ja pari heistä joutui jopa istumaan ottelut penkillä siviilivaatteissa, koska Venäjän säännöillä ei saanut kerralla peluuttaa kuin viittä ulkomaalaista, Rannikko muistelee.
