Viime keväänä huiman uransa lopettaneen koripalloilijan Teemu Rannikon vuodet ökyrikkaassa moskovalaisseurassa Himkissä tarjoilivat eriskummallisia käänteitä ja sopimusselkkauksia. Rannikko kertoo urastaan tuoreessa elämäkertakirjassaan.
Kun Teemu Rannikon kaksivuotinen pesti slovenialaisessa Olimpija Ljubljanassa oli päättymässä vuonna 2007, hän oli näin jälkikäteenkin ajateltuna kenties uransa parhaassa vedossa. 27-vuotias takamies nakutti Euroliigassa tuolla kaudella 14,6 pistettä ja antoi 3,3 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden.
Rannikko oli yksi Euroopan parhaista takamiehistä. Sen myös huomasi hänen saamistaan sopimustarjouksista. Elettiin aikaa ennen kansainvälistä finanssikriisiä, ja eurooppalaisille koripalloilijoille maksettiin huimia palkkoja useissa maissa ympäri mannerta.
Tarjouksien viidakosta Rannikolle ja hänen agentilleen Reed Nopposelle pamahti pöytään lyömättömältä tuntunut ehdotus, kun italialaisseura Treviso tyrkytti takamiehelle kolmevuotista sopimusta, joka takasi yhteensä miljoonan dollarin tulot – nettona.
– Tuntui siinä vaiheessa siltä, että nyt aletaan olla oikeissa summissa, Rannikko kertoo toimittaja Valtteri Mörttisen kirjoittamassa elämäkerrassaan Teemu Rannikko – Pelin tekijä (Docendo).
Siirto takaisin Italian kentille, jossa Rannikko oli pelannut jo vuodet 2000–2005, vaikutti selvältä. Nopposen puhelin pirisi kuitenkin yhä, ja moskovalainen Himki löi laudalta kaikki aiemmat tarjoukset.
– En henkilökohtaisesti tiennyt Himkistä silloin mitään muuta kuin sen, että siellä on aivan helvetisti rahaa ja he pelaavat EuroCupia. Siellä oli palkkalistoilla paljon ulkomaalaisia, ja pari heistä joutui jopa istumaan ottelut penkillä siviilivaatteissa, koska Venäjän säännöillä ei saanut kerralla peluuttaa kuin viittä ulkomaalaista, Rannikko muistelee.
Rannikkoa arvelutti muutto Moskovaan, mutta Himkin sopimustarjous oli liian painava torjuttavaksi.
– Se rahamäärä, joka Himkin kahdesta vuodesta tarjottiin, oli enemmän kuin mitä olin saanut siihen mennessä yhteensä kaikista seitsemästä vuodesta, jotka olin ulkomailla pelannut, Rannikko vertaa.
Kaiken kukkuraksi Himki maksoi Rannikolle kaikki maksuvaikeuksissa olleen Olimpijan palkkarästit päättyneeltä kaudelta.
Rahat suoraan kassakaapista
Palkan lisäksi muut olosuhteet Himkissä olivat luksusta, jollaiseen Rannikko ei ollut urallaan tottunut. Joukkue lensi ottelupaikkakunnille hulppealla yksityiskoneella, ja jokaisella pelaajalla oli Moskovassa oma henkilökohtainen kuljettaja käytössään – vuorokauden ympäri.
Myös Rannikon peli oli priimaa Himkissä ensimmäisellä kaudella.
– Heitto kulki, ja muutamassa ensimmäisessä pelissä tuntui, ettei mikään mene ohi, vaikka yrittäisi. Ei varmaan tarvita edes kahta kättä, kun laskee niitä ohiheittoja, Rannikko kertaa.
Aika Himkissä muuttui kuitenkin painajaismaiseksi, kun kantapäävamma pysäytti pelit lopulta lähes kymmeneksi kuukaudeksi. Jos kaikki muu oli Himkissä hoidettu viimeisen päälle, Rannikon kuntoutus vedettiin Moskovassa täydellisesti vihkoon.
Rannikko joutui seuramaan kevään ratkaisuotteluja sivusta loukkaantuneena, minkä vuoksi Himki yritti evätä suomalaiselta yhteensä 75 000 dollarin edestä menestysbonuksia. Lisäksi seura oli yksisuuntaisesti ilmoittanut leikkaavansa Rannikon toisen kauden palkasta peräti 250 000 dollaria, koska häntä ei aiottu nimetä Venäjän liigassa pelaavan joukkueen kokoonpanoon.
Rannikko ilmoitti haluavansa bonuksensa, kun taas palkka-asia jäi roikkumaan. Lopulta Himkin silloinen seurapomo Viktor Bytshkov viittoili suomalaistähden toimistoonsa selvittelemään bonusasiaa. Hän tarjosi Rannikolle kompromissiksi 52 000 dollaria.
Kun summasta päästiin sopuun, Bytshkov marssi valtavan kokoisen kassakaapin luo.
– Hän avasi sen, ja silmäni levisivät lautasiksi. Tuijotin niitä rahavuoria kaapin sisällä enkä ollut ikinä eläessäni nähnyt niin paljon yhtä aikaa. Hän nappasi sieltä viisi sinetöityä 10 000 dollarin siistiä nippua ja laski ne pöydälle. Katsoin, kuinka mitättömän pieniä ne olivat verrattuna röykkiöihin, joita kaappi oli täynnä. Hetken pyörin vaikean oloisena ja sujautin sitten rahat laukkuuni. Pääsin kotiin ja näytin Ilonalle seteliläjää. “Tässä on 52 000 dollaria. Mihin helvettiin me nämä laitamme?”, Rannikko kertoo.
Rannikko piilotti vaimonsa kanssa käteisniput pieninä erinä ympäri asuntoa varkaiden pelossa.
"Alkoi vähän yskittää"
Toisella kaudella Rannikon vastuu jäi seuran tekemien kovien hankintojen vuoksi vähäisemmäksi Himkissä, ja suomalainen oli kentällä alle 20 ottelussa kauden aikana. Ratkaisupelit, kuten Euro Cupin finaalin, pelintekijä seurasi sivusta.
– Katsoin ennen peliä sopimustani, ja siinä luki, että Euro Cupin voitosta bonus on 100 000 dollaria. Alkoi vähän yskittää – iso peli, kun panoksena on 100 000 yhdestä voitosta, Rannikko kertaa.
Himki hävisi ottelun liettualaiselle Vilnius Rytasille menetettyään johtonsa viimeisellä neljänneksellä.
– Olimme ennakkosuosikkeja ottelussa, joten pettymys oli totta kai aivan hervoton.
Kauden 2008–2009 päätteeksi Himki ylsi Euroliigaan oikeuttavaan sijoitukseen osittain Rannikon loistavan pelin ymmärryksen ansiosta. Suomalaispelaaja sai kaudella jopa valmennusvastuuta, kun hän opetti muille pudotuspeleissä vastaan tulleen joukkueen hyökkäyspelikuvion. Rannikon organisoima paikkapuolustus puri vastustajaan ratkaisevalla tavalla.
Sopimuksen päätyttyä Rannikko ja hänen agenttinsa Nopponen päättivät vielä riitauttaa Himkin tekemän palkanalennuksen. Se oli perusteeton, etenkin, kun Rannikko lopulta pelasi yhden ottelun Venäjän sarjassa.
– Vääntö kesti vähän aikaa, mutta Himki taipui. Teimme maksusuunnitelman. Kaikki oli hyvin. Venäjän saaga sai omalta osaltani sellaisen päätöksen. Takaisin ei ollut menemistä, Rannikko summaa.
Syksyllä 2009 Rannikon ura jatkui Espanjassa, kun hän siirtyi Granadaan.
Huima ura ulkomailla ja maajoukkueessa
Pelikäsitykseltään ja pallotaidoiltaan poikkeuksellinen Rannikko pelasi ulkomailla 13 vuotta ennen kuin palasi Suomeen, jossa ura jatkui aina viime kevääseen asti. ”Taikurin” upea ura sai kruunun päättyessään Salon Vilppaan mestaruusjuhliin loukkaantumista seuranneen pitkän kuntoutumisjakson jälkeen.
Suomen maajoukkueessa Rannikko pelasi peräti 20 vuotta vuosina 1997–2017 ja edusti maataan kolmissa EM-kisoissa ja vuoden 2014 MM-kisoissa.
Jutussa käytetyt sitaatit ovat peräisin tuoreesta elämäkertateoksesta Teemu Rannikko – Pelin tekijä (Docendo).