(Escape)
Kokolailla tuntematon englantilaisamerikkalainen Taz Taylor Band on saanut kertarysäyksellä huomiota veteraanilaulaja Graham Bonnetin liityttyä bändin laulajaksi tälle uutuuslevylle.
Birminghamissa, Englannissa syntynyt ja kasvanut kitaristi Taz Taylor on nyttemmin amerikkalaistunut ja hänen bändinsä yhdistää hard rockin perinteitä molemmilta mantereilta.
Bändi on melko mitäänsanomaton ja tavanomainen, mutta kiinnostavan siitä tekee Bonnet, jonka ääni on yhä nuoruuden kunnossa.
Ritchie Blackmoren, Michael Schenkerin, Yngwie Malmsteenin ja Steve Vain kanssa työskennellyt Bonnet sopii hyvin Taylorin rinnalle. Bonnetin ainutlaatuisen läpitunkeva ääni tarvitsee rinnalleen voimakkaan kitaristin ja sitä Taylor on. Vaikka Taylor omaa hyvän vikkeläsormisen tekniikan, hän tajuaa melodian ja hyvien biisien päälle. Ilman Bonnetin tasoista laulajaa hänen olisi kuitenkaan vaikea saada musiikilleen kuulijoita. Näitä perushyviä kitaristeja kun riittää. Bonnetin ja Taylorin yhteistyönä syntyneet kappaleet ovat kaikki hyviä. Vanhan koulun hard rockia, hyviä riffejä ja melodioita.
Gary Mooren Parisienne Walkways sujuu hyvin Taylorin tyyliä esittelevänä instrumentaalina, mutta on lopulta liikaa Mooreen henkilöityvä kappale kenenkään muun esitettäväksi.
Toinen cover yhdistää Ozzy Osbournen ja Randy Rhoadsin kappaleet ja dramaattiseksi päätösbiisiksi . Toimii kunnianosoituksena Taylorin esikuvalle, nuorena lento-onnettomuudessa menehtyneelle kitaristi Randy Rhoadsille.
