Applen tänään ladattavaksi tullut iOS 9 -käyttöjärjestelmäpäivitys tuo iPadin käyttäjille odotetun toiminnon, joka on ollut pitkään Android-tableteissa. Ruudun jakaminen on iOS-päivityksen myötä mahdollista ja se voi muuttaa tabletin käyttöä nykyistä mukavammaksi.
Apple on ottanut korviinsa käyttäjien toiveet. Nyt iPadin näytön voi jakaa kahteen osaan, joista toisella voi pyörittää esimerkiksi videota ja toisella nettiselainta.
IPadissa uutta ominaisuutta voi käyttää kolmella tavalla. Sovelluksesta riippuen käyttäjä voi vetää sormella ruudun laidasta ja avata näin toisen ikkunan, joka vie yhden kolmasosan näytön tilasta. Toiminto pysäyttää kuitenkin taakse jäävän ikkunan, joten kyse ei ole aidosta moniajosta.
Jos ikkunaa vedetään pidemmälle, käyttöjärjestelmä aktivoi Split view -toiminnon. Sen avulla käyttäjä näkee kaksi sovellusta samaan aikaan ja sovelluksia voi käyttää rinnakkain. Tämä ominaisuus toimii ainoastaan iPad Air 2:ssa, jossa on tarvittavan nopea prosessori ja riittävästi muistia.
Kolmas uusi moniajo-ominaisuus on Picture in Picture (Kuva kuvassa), joka pienentää toisen ikkunan näytön kulmaan. Toiminto on hyödyllinen esimerkiksi videopuhelun aikana.
Tässä vaiheessa uudet moniajotoiminnot ovat käytössä ainoastaan Applen omissa sovelluksissa. Jatkossa selviää, miten muut sovelluskehittäjät tarttuvat mahdollisuuteen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää