Tätä mieltä suomalaisnaiset ovat rintakarvoista

AVA kysyi naislukijoiltaan suhtautumista rintakarvoihin. Niukasti yli kolmannes vastaajista ilmoitti, että oli mies sitten karvaton tai karvallinen, ihastuminen johtui aivan muista asioista! Lue, mitä vastaajat kertoivat.

Helmen naislukijat jakaantuivat miltei tasan kolmeen osaan jakaessaan mielipiteensä miesten rintakarvoista. Niukasti yli kolmannes (35 prosenttia) kertoi karvattoman tai karvallisen version kelpaavan. 33 prosenttia piti rintakarvoja inhottavina, toiset 33 prosenttia taas rakasti miehen rintakarvoja.

Miehen ihanuus ei ole karvoista kiinni

35 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi, ettei miehen vetovoima muodostunut karvoista tai karvattomuudesta, vaan aivan muista asioista. Monen mielipide karvoihin oli myös muuttunut oman – karvaisen – rakkaan löydyttyä. Joistain vastauksissa kävi kuitenkin ilmi, että vaikka karvoihin suhtauduttiin välinpitämättömästi, ei niitä kuitenkaan saanut olla liikaa.

– Miehekäs, lihaksikas yläkroppa ja rintakarvoja sopivasti. Ei mitään turkkia, njam. Ei silti haittaa paljas rintakaan, kunhan muuten muoto miellyttää.

– Miehen tärkein ominaisuus on älykkyys. Karvat ja korvat ovat yksi hailee.

– Oikeastaan sileä iho on mielestäni kauniimpi, mutta oma mieheni sattuu kuitenkin olemaan aika karvaista mallia. Koska hän on muuten niin mukava, hyväksyn hänet karvoineen päivineen.

– Aikaisemmin olisin varmaan vastannut, että ei karvoja, mutta nykyisellä miehelläni sellaiset nyt kuitenkin löytyy, ja kummasti niihin on tottunut. Lisäksi on söpöä, kuinka lapsellisen ylpeä mies omista karvoistaan on.

– Molemmat ihan yhtä viehättäviä, joskin rintakarvalliset miehet ovat poikkeuksetta jotenkin maskuliinisempia ja miehekkäämpiä - kiihottavia! Ei sitä miestä tosin karvojen tai karvattomuuden takia valita.

Paljas iho tuntuu seksikkäältä

Kolmannes (33 %) oli sitä mieltä, että miehen rinnan piti ehdottomasti olla paljas. Karvojen todettiin kutittavan, tuntuvan inhottavilta ihoa vasten, haisevan hieltä helpommin ja kirvelevän. Osa muistutti, että tuskin miehetkään pitivät karvallisista naisista.

– Ne ei näytä hyvältä ja halatessa kutittaa. Sileä iho tuntuukin kivemmalta.

– Hiki haisee selvemmin, kun on karvoja. Ja lisäksi ne tuntuvat epämiellyttäviltä käden alla. Hyi.

– Rintakarvat yököttävät! Se on kuin mattoa tai koiraa silittäisi. Minä ainakin tahdon sileän ihon, jolle painaa pääni.

– Ei missään nimessä karvoitusta rinnassa tai selässä! Se on vain jostain syystä ällöttävää ja vastenmielistä! Olenkin todennut, että jos nainen ajaa karvat kainaloista ja bikinirajoilta, niin kai meillä on silloin oikeus vaatia, ettei miehelläkään ole karvoja rinnassa tai selässä!

– Miehellä ns. normaali karvoitus esimerkiksi käsivarsissa ja säärissä on täysin ok, eikä nyt haittaa, jos muutama rintakarva löytyy. Mutta kaikki sellaiset taljat, olivat ne sitten missä tahansa, ovat yöks... Hirveintä on runsas karvoitus selässä tai olkapäissä ja melkein samaan sarjaan kuuluu runsas rintakarvoitus. Tämä neiti ei vain tykkää. Ja jos kerran naisilta vaaditaan ainakin lähes täydellistä karvattomuutta, ei mielestäni ole liikaa vaadittu, että mieskin hieman siistii itseään, jos siihen tarvetta on.

– En pidä siitä, miltä karvat tuntuvat koskettaessa. Ja hyvin karvainen mies näyttää minusta epäsiistiltä. Tämä ei tarkoita sitä, että miehen pitää olla posliini, vaan siistitty riittää.

Karvat tekevät miehen

Kolmannes ei voinut kuvitella miestä ilman karvoja. Moni toitotti, että tosimies ei ollut mitään ilman rintakarvoja. Rintakarvoja pidettiin miehekkään miehen merkkinä.

– Kyllä miehellä karvoja olla pitää – ainakin rinnassa. On mukavaa, kun voi painaa karvaiselle rinnalle pään.Tosimiehelle kasvaa karvoja ainakin leukaan ja rintaan.

– Miehillä on rintakarvat – keskenkasvuisilla pojilla ja miesmalleilla ei. Jälkimmäiset eivät sytytä. Sitä paitsi olen itse suhteellisen karvainen nainen.

– Kunhan niitä karvoja on hillitysti, eikä mitään norjalaista villapaitaa! Miehen rintakarvoja on ihana kieputtaa sormen ympärille tai sivellä, kun oleskellaan sängyssä lähekkäin.

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat