Eläinklinikoiden yhteistyöverkosto Sympaatti on laatinut koiranomistajille tarkoitetun varoituksen. Tiedotteen mukaan liikkeellä on nyt lemmikeille vaarallista hengitystieinfektiota, jonka oireet on syytä tunnistaa ajoissa.
Evira on varoittanut Suomessa lemmikin kuolemaankin johtaneista Streptococcus equi zooepidemicus -tartunnoista. Sympaatin tiedote asiasta löytyy esimerkiksi Länsi-Vantaan Eläinklinikan Facebook-sivuilta. Tiedote varoittaa bakteerista, jonka merkkejä jokaisen koiranomistajan olisi nyt hyvä tarkkailla.
Artikkelin mukaan zooepidemicus voi aiheuttaa aggressiivisen hemorragisen keuhkotulehduksen, joka johtaa kuolemaan 24–48 tunnissa. Kaikkea bakteerin taudinaiheuttamiskyvystä ja siihen vaikuttavista tekijöistä ei vielä tiedetä.
Artikkelissa kerrotaan, että alkuvaiheessa oireilu voi muistuttaa kennelyskää (rohiseva yskä ja sierainvuoto) tai koira nostaa yhtäkkiä korkean kuumeen ilman muita oireita. Tartunnan edetessä koiralle kehittyy hengenahdistus, verinen sierainvuoto ja vointi voi romahtaa veren myrkytyksen takia. Koira voi löytyä myös kuolleena ilman mitään havaittuja ennakko-oireita, eli aina tartuntaa ei voi havaita ajoissa.
Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lievät oireet on erittäin tärkeää tunnistaa heti, jotta bakteeri saataisiin nujerrettua ja estettyä voimakas kudostuho. Pahasti sairastuneiden koirien elimistö muodostaa erittäin paljon tulehduksen välittäjäaineita ja tämä ylireagointi saa aikaan voimakkaan kudostuhon. Tämän eri yksilöillä erilaisen reaktiotavan takia perheen kaikki koirat eivät sairastu.
Entä jos lemmikkisi on syönyt jotain sopimatonta? Katso ohjeet videoilta:
Uusimmat
-
07:43
Miksi tämä hittiruoka katosi kokonaan kouluruokalistoilta?
-
07:26
Mikko Rantanen liekeissä heti avausottelussa – hattutemppu!
-
07:15
Hollywood-tähti Eva Longoria ihastuttaa 6-vuotiaan poikansa kanssa: "Niin söpö"
-
06:48
Äärimmäisen vaarallinen Milton-myrsky raivoaa: Kaksi miljoonaa sähköttä Floridassa – tämä nyt tiedetään
-
06:46
Suomalaisekomeetta seurasi vierestä Patrik Laineen huimaa näytöstä
-
06:45
Syysmyräkkä saanut tiet tulvimaan pääkaupunkiseudun kehäteillä
-
06:40
Juhon, 33, lihaserottuvuus tekee vaikutuksen – manifestoi harvinaista todeksi: "Onhan tämä ihan älyttömän iso juttu"
-
06:35
Heidi keksi 18 vuotta sitten keittiön säilytysniksin, joka ihastuttaa edelleen
-
06:24
Tänään liputetaan Aleksis Kiven kunniaksi
-
06:21
Jesse Puljujärven Pittsburghille rökäletappio – suomalainen ahkerana
-
06:19
Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkistetaan tänään
-
06:15
Puita kaatunut Karjalan radalle – MTV seuraa syysmyrskyä
-
06:08
MTV Uutiset tapasi palestiinalaisten ulkoministerin: Suomelle pyyhkeitä
-
06:02
Erityisesti yksi paikka Suomessa nousee esille maksuhäiriömerkintöjen määrässä
-
05:46
Trump ei halua väitellä Harrisin kanssa toistamiseen
-
05:45
Petteri Rimpinen, 18, teki jotain uskomatonta SM-liigassa – tästä ei enää paljoa koppi parane!
-
05:38
Israel sanoo tappaneensa Hizbollahiin kuuluneen miehen ilmaiskussa – MTV seuraa
-
05:28
Sosiaalityöntekijät kauhistuivat hallituksen suunnitelmista: "Työantajalle annetaan vapaat kädet"
-
05:14
Mies peri veljeltään lähes 40 vuotta vanhaa velkaa – sai 200 000 markan sijaan roimat sakot
-
05:04
"Vuosisadan myrsky" iskenyt Floridaan: MTV seuraa
-
Lataa lisää