Tapio Hintikka Optiossa: Ollilan hallitukset olivat munauksia

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollilan hallitukset eivät olleet tehtäviensä tasalla, väitetään Kauppalehden tänään ilmestyneessä Optiossa.

Ollilan kakkosmiehenä 90-luvulla toiminut Tapio Hintikka kritisoi lehdessä Ollilan valintoja kovin sanoin.

– Jorman hallitukset ovat olleet munauksia, hän sanoo.

Hallituksista on puuttunut paitsi käänykkäbisneksen ydinosaamista että Aasian tuntemusta. Sen sijaan Ollila valitsi hallitukseen muun muassa tuttunsa Citibankista, Optiossa kirjoitetaan.

Hintikka kertoo lehdessä, että kun Ollila aloitti Nokian toimitusjohtajana vuonna 1992, koko henkilökunta sai tuntea sen nahoissaan. Henkilökunnan piti vannoa muun muassa lojaalisuusvala.

Ollila luopuu tehtävistään Nokiassa toukokuun alussa. Hän on ollut Nokian hallituksen puheenjohtaja vuodesta 1999.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat