Tanska huolissaan omikrontartuntamääristä – pikkujoululounaalla yli 50 tartuntaa

Tästä syystä omikronvariantti on täysin poikkeuksellinen –"Pinta muuttunut huomattavasti" 0:50
Tästä syystä omikronvariantti on täysin poikkeuksellinen – "Pinta muuttunut huomattavasti"

Koronaviruksen uutta omikronmuunnosta on havaittu Tanskassa jo 183 ihmisellä, paikalliset terveysviranomaiset kertoivat tänään.

Omikron on levinnyt vahvasti muun muassa joululounaalla Viborgissa. Lounaalle osallistuneesta 150 ihmisestä 53:lla on todettu kyseinen koronaviruksen muunnos, kertoo Tanskan TV2

Korkeita tapausmääriä voi selittää Tanskan edistyneisyys koronaviruksen muunnosten sekvensoinnissa. Maassa havaitaan usein enemmän tapauksia nopeammin kuin naapurimaissa. 

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus (ECDC) kertoi sunnuntaina, että omikronmuunnosta on todettu Euroopassa 17 eri maassa.

Britannia ilmoitti kiristävänsä maahantulorajoituksia omikronmuunnoksen takia. Kaikkien Britanniaan matkustavien on tiistaiaamusta lähtien esitettävä todistus enintään kaksi vuorokautta ennen matkaa otetusta negatiivisesta koronatestistä.

Yhdysvaltoihin palanneelta risteilyalukselta raportoitiin kymmenen koronatartuntaa sunnuntaina. Aluksella olleet yli 3 200 ihmistä joutuivat testattavaksi.

Lue myös:

    Uusimmat