Tammikuun herkulliset kasvisruoat

Tuntuvatko tuhdit juhlaruuat painavan edelleen kropassa? Herkuttele tammikuussa kokkaamalla enemmän kasvisruokia, ja olokin on keveämpi.

Jos juhlakauden herkuttelut tuntuvan vielä painavan, terveellisempään fiilikseen pääset maukkaita kasvisruokia kokkaamalla.

Jos pelkät kasvisvaihtoehdot eivät miellytä koko perhettä, seuraaviin resepteihin on helppo lisätä halutessaan myös lihaa, kanaa tai kalaa.

Artisokka-mozzarellapizza

(8 palaa)

Pohja:

2 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
n. 4 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä

Täyte:

n. 2 dl Pirkka tomaatti-basilikapastakastiketta
n. 2 dl Pirkka emmental-mozzarellajuustoraastetta
2 tomaattia
1 prk (290 /160 g) Pirkka Parhaat artisokansydämiä
1 pkt (220/125 g) Pirkka Parhaat Mozzarella di Bufala -juustoa
1 dl Pirkka Luomu vihreitä ja mustia kreikkalaisia
oliiveja

Lisäksi:

1 ruukku Pirkka rucolaa

1. Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi. Lisää kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Sekoita kuivahiiva-jauhoseos ja suola veteen. Alusta loput jauhot taikinaan vähitellen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

2. Kauli taikina leivinpaperinpäällä uunipellin kokoiseksi levyksi. (Kostuta pöytäpintaa hieman, jotta leivinpaperi pysyy kaulittaessa paikallaan.) Nosta pizzapohja pellille, ja anna kohota noin 10 minuuttia liinalla peitettynä.

3. Levitä pohjan päälle pastakastike, juustoraaste, kuutioidut tomaatit, lohkotut artisokat, revitty tai viipaloitu mozzarella ja oliivit.

4. Paista 225 asteessa 15 - 20 minuuttia. Ripottele pinnalle rucolaa.

Vinkki! Lisää pizzan päälle vielä Pirkka Parhaat parmankinkkua uunista ottamisen jälkeen.

Ranskalainen sipuli-tomaattikeitto

(4 annosta)

2 (200 g) sipulia
1/2 rkl öljyä
1 tlk (500 g) Pirkka tomaattimurskaa
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 laakerinlehti
1 tl Pirkka Provencen Mix -yrttisekoitusta
1/2 tl sokeria
4 (isoa) paahtoleipäviipaletta
1 tlk (2 1/2 dl) Valio maustettua ruokakermaa, 3 sipulia
persiljaa

1. Suikaloi sipulit ja kuullota neöljyssä kattilassa. Lisää tomaattimurska, vesi, kasvisliemikuutio, laakerinlehti, mausteet ja kuutioidut paahtoleivät.

2. Keitä hiljalleen noin 15 minuuttia. Lisää ruokakerma ja kuumenna. Tarkista maku. Koristele persiljalla.

Wokatut lehtisellerit

(4 annosta)

1 ps (250 g) Pirkka lehtiselleriä
1 (150 g) punasipuli
1 (200 g) omena
2 rkl öljyä
n. 1/2 dl Pirkka Thai Sweet -chilikastiketta tai
Pirkka sweet chili & pineapple -chilikastiketta

Pinnalle:

1/2 dl cashewpähkinöitä

1. Viipaloi sellerit ja sipuli, kuutioi omena.

2. Wokkaa sellereitä öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja kypsennä vielä pari minuuttia. Lisää omenat ja maustekastike. Anna hautua kannen alla noin 5 minuuttia. 3. Ripottele päälle paahdettuja cashewpähkoinöitä. Tarjoa broileri- tai liharuokien lisäkkeenä.

Mehevä kasvispaistos

(8 annosta)

Pohja:

75 g Pirkka meijerivoita tai leivontamargariinia
1 1/2 dl vettä
1/2 tl suolaa
1 1/4 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa

Täyte:

1 (350 g) kesäkurpitsa
1 rs (200 g) Champ herkkusieniä
2 (n. 150 g) porkkanaa
1 (100 g) sipuli
2 rkl öljyä
1 1/2 tl basilikaa tai kirveliä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 rs (à 200 g) Pirkka Kevyt Italian yrtit tuorejuustoa
2 kananmunaa
2 (200 g) tomaattia
2 dl Pirkka emmental-mozzarellajuustoraastetta

Lisäksi:

Pirkka Reilun kaupan vihreää teetä

1. Kiehauta rasva, vesi ja suola teräskattilassa. Lisää kiehuvaan seokseen kerralla kaikki jauhot rivakasti sekoittaen, kunnes taikina irtoaa kattilan reunoilta. Jäähdytä taikina.

2. Vatkaa taikinaan kananmunat yksitellen sähkövatkaimella. Levitä taikina nuolijalla voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Reunataikina saa jäädä paksuhkoksi kerrokseksi.

3. Suikaloi kesäkurpitsa. Puhdista herkkusienet ja leikkaa ne viipaleiksi. Kuori ja raasta porkkanat karkealla raastinterällä. Hienonna kuorittu sipuli.

4. Kiehauta sipulit ja herkkusienet öljyssä paistokasarissa. Lisää joukkoon kesäkurpitsat ja porkkanaraaste. Anna hautua ilman kantta noin 5 minuuttia.

5. Mausta kasvisseos basilikalla, suolalla ja mustapippurilla. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Anna kasvisseoksen hieman jäähtyä. Lisää kasvisseokseen kananmunat ja sekoita tasaiseksi.

6. Kaada täyte paistospohjalle. Leikkaa tomaatit viipaleiksi ja asettele ne täytteen päälle.

7. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200-asteisen uunin alatasolla 35 - 40 minuuttia, kunnes paistoksen pinta on kauniin ruskea. Tarjoa lämpimänä teen kanssa.

Pinaatti-fetamuhennos pastalle

(3 annosta)

1 ps (250 g) Pirkka fettuccine -tuorepastaa

Muhennos:

1 (iso) sipuli
1 - 2 valkosipulinkynttä
1 rkl ekstra neitsytoliiviöljyä
1 ps (150 g) Pirkka pinaattia (pakaste)
1 tl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
ripaus minttua
1/2 (à 385 g) Pirkka salaattijuustokuutioita
1 tlk (2 dl) Pirkka ruokakermaa

Lisäksi:

Pirkka kalamataoliiveja

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

2. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota ne rasvassa. Kaada joukkoon jäinen pinaatti ja keitä, kunnes neste on lähes haihtunut. Mausta hunajalla, suolalla, pippurilla ja mintulla.

3. Lisää valutetut salaattijuustokuutiot. Kaada kerma muhennoksen joukkoon ja kuumenna. Annostele keitetty pasta ja pinaattimuhennos lautasille. Ripottele päälle oliiveja.

Punajuuri-piparjuurikeitto

(3 annosta)

1 pkt (500 g) Pirkka punajuuri-perunasosetta
5 dl maitoa
1/2 rs (à 200 g) Valio Viola omena-piparjuurituorejuustoa
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Pinnalle:

1 (200 g) omena (kotimainen tai Granny Smith)
1 (100 g) sipuli
1/2 rkl öljyä
tuoretta meiramia tai oreganoa

1. Kuumenna punajuuri-perunasose ja maito pinnoitetussa kattilassa sekoittaen. Lisää tuorejuusto nokareina. Sekoita keitto tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Kuutioi (kuorittu) omena. Suikaloi sipuli. Kuullota sipulia öljyssä pari minuuttia, lisää joukkoon omenat ja mausta hienonnetulla meiramilla tai oreganolla. Annostele keitto lautasille ja lusikoi päälle sipuli-omenaseosta.

Lue myös:

    Uusimmat