Tämä video ei sovi herkille: Mikael hyppäsi historiallisen base-hypyn – varjo kiinni vain koukuilla ihossa!

Suomessa on hankala harrastaa BASE-hyppäämistä. Mikael Saarnisto kävi hyppäämässä ensimmäisenä suomalaisena vapaapudotus-suspension Venäjällä.

"BASE-hyppääminen. Lyhenne sanoista Building, Antenna, Span, Earth, tyypillisien hyppyalustojen mukaan. Kiinteiltä alustoilta (esimerkiksi korkeilta rakennuksilta) suoritettua laskuvarjohyppäämistä niin kutsutun base-varjon avulla.”

Näin kertoo Wikipedia.

Suomeksi BASE-hyppääjä tekee siis hyppyjä reunalta tyhjyteen. Mutta miksi?

– Koska se on erittäin pelottavaa puuhaa, ja sitä kautta myös kokemukset ja tuntemukset ovat vahvimmillaan, kertoo Mikael Saarnisto.

Saarnisto esiintyy yhdessä Jussi Paradisen kanssa ylläolevalla videolla. Tänä vuonna kaksikko on käynyt Krimin niemimaalla hyppäämässä.

– Periaatteessa BASE-hyppyjä voi hypätä mistä tahansa korkealta, esimerkiksi vuorilta, kallioilta, rakennuksista ynnä muualta. Suomessa on siis hiukan hankala harrastaa BASE-hyppäämistä.

Videon hyppy ei kuitenkaan ole tavanomainen.

– Erityistä oli se, että minulla ei ollut valjaita ollenkaan, vaan BASE-varjo oli kiinnitettynä suoraan selkänahkaani. Jussilla oli ensimmäinen köysihyppy selkänahasta kiinnitettynä, Saarnisto kertoo.

Kun BASE-hypyssä tarvittava varjo on kiinnitetty ihokoukuilla, hyppyä kutsutaan suspensio-hypyksi.

Pakkohan sitä on kysyä: mistä tällaisen idean saa?

No, netistä.

– Idea lähti vuonna 2013 internetissä näkemästäni venäläisen hyppääjän kuvasta, jota en uskonut todeksi. Myöhemmin julkaistiin video, ja sen perusteella halusin lähteä kokeilemaan, kestääkö oma rohkeus, Saarnisto sanoo.

– Kävin hyppäämässä ensimmäisenä suomalaisena vapaapudotus-suspension Venäjällä ensimmäistä kertaa vuonna 2013. Vuonna 2014 kävin uudestaan suorittamassa kaksi hyppyä peräkkäin. Tänä vuonna Jussi lähti mukaan rikkomaan omia rajojaan ja minä päätin hypätä BASE-hypyn. Jussi on toinen suomalainen, joka on suorittanut vapaapudotus-suspension.

Hyppääjä leimataan sairaaksi

Saarnisto saa vaihtelevia kommentteja harrastuksestaan. Kaikki eivät ymmärrettävästi käsitä, miksi joku haluaisi hypätä rakennuksesta tai vuorelta varjo selässään.

– Osalle nämä jutut menevät täysin yli ymmärryksen ja leimataan sairaaksi tai mielipuoleksi, kun taas toinen puoli kannustaa ja osaa käsitellä näkemäänsä, vaikkei itse koskaan lähtisi tekemään samoja asioita. Hyvin mielenkiintoisia reaktioita on tullut vastaan vuosien varrella, ja myös ihmisten suhtautuminen on muuttunut negatiivisesta positiiviseksi, kun heidän kanssaan on keskustellut "miksi ja miten", Saarnisto kertoo.

Hän harrastaa myös muita extreme-lajeja ja myöntää avoimesti olevansa adrenaliinikoukussa.

– Pyrin myös tekemään juttuja, joita kukaan tai kovin moni ei tee.

Entä, jos nyt innostuin? Pakko päästä BASE-hyppäämään! Mitä pitäisi tietää etukäteen?

– Hommaa tietoa ja kokemusta ensiksi kevyemmistä lajeista, kuten laskuvarjohyppäämisestä. Muuten hyvin todennäköisesti loukkaat itsesi vakavasti. Tai kuolet.


Huomaathan, että ylläoleva video saattaa ahdistaa herkimpiä katsojia!

Juttua korjattu 24.9.2015 klo 8.55: lisätty suspensio-hypyn määritelmä.

Lue myös:

    Uusimmat