Omaa kuolevaisuuttaan ei välttämättä tajua heti parantumattomasta sairaudesta kuultuaan.
Miltä tuntuu tietää kuolevansa? Parantumattomasti sairaiden potilaiden parissa työskentelevät kuvailivat The Atlantic -lehdelle, miten ihmiset reagoivat saadessaan tietää, että tulevat kuolemaan.
Hoitaja Nessa Coylen mukaan tiedon saaminen on kuin "eksistentiaalinen läimäytys".
– Tavallinen tapa jättää kuolemaa koskevat ajatukset taka-alalle on nyt mahdoton, Coyle kuvailee.
Coyle on palliatiivisen eli parantumattomasti sairaiden potilaiden hoidon pioneeri.
Coylen mukaan tieto tulevasta nopeuttaa potilaan henkilökohtaista kriisiä. Coylen mukaan omaa kuolevaisuuttaan ei kuitenkaan välttämättä tajua heti lääkärin diagnoosin kuultuaan.
– Se (tajuaminen) ei välttämättä ole verbaalista; se ei välttämättä ole sitä, mitä muut ihmiset sanovat sinulle, Coyle kuvaa.
Ihminen voi myöhemmin ymmärtää tilansa vakavuuden esimerkiksi läheisensä katseesta, tai hän voi peiliin katsoessaan yllättäen tajuta, että on laihtunut sairauden vuoksi paljon.
"Uskomme, että tulemme elämään ikuisesti"
Palliatiivisen hoidon spesialisti Gary Rodinin mukaan välitön psykologinen vaikutus, joka uutisella on, on eräänlainen trauma, jonka potilas kokee. Psykologi Virginia Leen mukaan moni ymmärtää kuolevansa ”joskus”, muttei kuitenkaan aidosti sisäistä asiaa.
– Ainakin länsimaisessa kulttuurissa uskomme, että tulemme elämään ikuisesti, Lee sanoo.
– Olen kuullut syöpäpotilailta, että elämä muuttuu välittömästi sinä hetkenä, kun lääkäri tai onkologi vahvistaa, että kyse on syövästä.
Moni suunnittelee elämäänsä alusta loppuun olettaen esimerkiksi eläkkeelle siirtymisen koittavan tietyssä elämänvaiheessa. Kun sairaus sitten häiritsee asioiden kulkua, syntyy kriisi.
Ihminen kokee masennusta, epätoivoa ja vihaa, tai kaikkia kolmea. Hän suree ja joutuu kamppailemaan vaikeiden tunteiden kanssa: kaikki ihmisen uskomukset kyseenalaistetaan ja merkitys tuntuu katoavan. Rodin kollegoineen uskoo, että ihminen voi sekä hyväksyä sairauden että kieltää sen olemassaolon useita kertoja; asiaa ei siis välttämättä hyväksytä kerralla.
Coylen mukaan ensimmäinen ahdistuksen aalto on pahin, ja tämän jälkeen ahdistus palaa lievempänä.
– Kun olet kohdannut (kuoleman) tuolla tavalla kerran, se ei ole enää tietoisuudellesi uutta tietoa, hän kuvaa.
Moni joutuu sopeutumaan ajatukseen parantumattoman sairauden kanssa elämisestä. Jotta olemassaolon kriisistä voisi päästä yli, ihmisen täytyy kohdata se tosiasia, että hän tulee kuolemaan. Asioiden kieltäminen onnistuu yleensä vain silloin, kun elämässä menee hyvin.
– Se ei toimi hyvin tässä tapauksessa, koska todellisuus ei salli tätä (toimintamallia), Rodin sano.
– On kuin yrittäisi teeskennellä, ettei tarvitse sateenvarjoa tai mitään, tai ettei sada, vaikka sataa kaatamalla. Niin voi tehdä, jos sadetta tihuttaa, mutta lopulta ihmisen täytyy elää sateen kanssa.
Lähde: Theatlantic.com
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.