Tältä näyttää uusi äitiyspakkaus

Uudessa äitiyspakkauksessa näkyvät selvästi asiakkaiden toiveet. Asiakkaiden toiveiden mukaan pakkauksessa on enemmän vaatteita viime vuoteen verrattuna.

Ekologisten tuotteiden määrää on lisätty, eli pakkauksesta löytyy aiempaa enemmän kestotuotteita.

Pakkauksessa on ensimmäistä kertaa flanellinen kestoliina, jota voi käyttää esimerkiksi vauvan pesuliinana kertapuhdistusliinojen sijaan.

Myönteisen palautteen ansiosta viime vuonna mukaan tulleet kestoliivinsuojat ovat pysyneet pakkauksessa. Kestovaippoja on, mutta mallia on asiakkaiden pyynnöstä muutettu.

Lisäksi osa trikoovaatteista on luomupuuvillaa ja kierrätysmateriaalia on käytetty useassa tuotteessa.

Peitteessä ja makuupussissa on hyödynnetty ensi kertaa kierrätysmateriaalia. Ulkohaalarissa sekä lämpötöppösissä ja -tumpuissa yli 50 prosenttia kierrätyskuidusta valmistettua polyesteriä.

Uusitussa äitiyspakkauksessa on myös lisätty lämpimiä vaatteita. Mukana on villahaalari ja kevyt vanuhaalari ja esimerkiksi myssyjä on kolmen sijaan neljä.

Uusi äitiyspakkaus on tänä viikonloppuna esillä Lapsimessuilla. Pakkauksen jakaminen alkaa arviolta toukokuun alkupuolella, kun vanha pakkaus on jaettu loppuun.

(MTV3)

Lisää kuvia Kelan sivuilla

Lue myös:

    Uusimmat