Tällaista on saattohoitokodin arki: Toteutetaan viimeisiä toiveita
Saattohoitokodissa arkiset asiat saavat suuren merkityksen. Potilaan viimeisiä toiveita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.
Sairaanhoitaja Eija Tuukkanen, 48, on työskennellyt saattohoitokoti Terhokodissa vuodesta 2004 lähtien. Terhokodissa kuolee vuosittain noin 330 ihmistä, keskimäärin potilas viettää Terhokodissa 12 päivää.
Tuukkanen kertoo, että hänen pisin hoitosuhteensa kesti noin kaksi vuotta ja lyhyimmät vain joitakin minuutteja. Potilaiden keski-ikä on 65-vuotta.
– Moni ajattelee, että meidän potilaamme ovat vanhoja syöpäpotilaita, mutta yhä enemmässä määrin meillä on myös potilaina nuoria aikuisia, joilla on vielä alaikäisiä lapsia, sanoo Tuukkanen.
Tuukkasen mukaan elämä saattohoitokodissa on tavallista, arkista. Arkisista asioista tulee kuitenkin saattohoitokodissa usein jotain hyvin erityistä.
– Vaatimaton saa painavan merkityksen. Arkiset asiat, jotka terveelle ihmiselle ovat itsestäänselvyyksiä, voivat olla sairaalle ihmiselle juhlaa, Tuukkanen kertoo.
– Jos vaikka potilas pääsee pitkästä aikaa kunnon saunaan, ensin löylyihin, ja sitten saa vielä valita itselleen sen sopivan saunajuoman, niin se voi olla potilaalle todella iso juttu. Tai esimerkiksi jos tupakoitseva potilas viedään ulos tupakalle sängyssään, Tuukkanen lisää.
Potilas voi haaveilla myös tietystä ruuasta. Tuukkanen kertoo, että jos potilas haluaa esimerkiksi vielä kerran syödä graavinlohta, niin potilaalle hankitaan jostain tätä lohta.
Tuukkanen kiteyttää pienten asioiden merkityksen seuraavasti:
– Jos ajatellaan, että elämä on kuin sipuli, ja vuosien mukaan siitä sipulista aina lähtee kerroksia, niin se ydin, joka lopulta paljastuu, koostuu kyllä hyvin yksinkertaisista, pienistä asioista.
Saattokodissa kuoleva saa usein rakkaat kunnolla ympärilleen, mikä ei välttämättä ole mahdollista tavallisessa sairaalassa.
– Monet potilaat ovat todella onnellisia, kun he saavat pitkästä aikaa nukkua oman puolisonsa vieressä. Puolisolle laitetaan oma peti siihen potilaan sängyn viereen.
Tuukkasen mukaan hienoa on myös se, että saattohoitkodissa potilas voi usein pitkästä aikaa viettää joulun koko perheen kanssa niin, että myös ala-ikäiset lapset saa jäädä yöksi potilaan kanssa.
Tuukkanen kertoo, että saattokodissa he toteuttavat usein myös haaveen siitä, että sänkypotilas saa vielä kerran matkustaa kotiinsa.
– Kun potilas on jo ajatellut, ettei enää koskaan pääse käymään kotona, on iso juttu, kun kuoleva pääsee vielä hyvästelemään kotipaikkansa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää