Tällaista hiihtokisaa ei ole toista – alamäkihiihdon uusi kuningas toivoi Iivo Niskasta ensi vuonna samalle viivalle
Alamäkihiihdon mestaruuksista kisattiin viikonloppuna Posiolla. Peräti 16 kertaa tittelin voittanut Antti Häkämies oli toipilaana ja uudeksi alamäkikuninkaaksi kruunattiin Inarin Yrityksen Eelis Valikainen.
Lajin säännöt ovat yksinkertaiset. Kisan voittaa se, joka tulee kaksi kilometriä pitkän radan nopeimmin maaliin. Posion Pyrinnön ideoimassa kilpailussa hiihdetään tavallisilla luistelusuksilla eikä pitovoiteita tarvita.
– Radalla ei ole yhtään nousua eikä tasaistakaan kuin nimeksi. Lähtöpaikalle vaaran päälle pääsee mukavasti hiihtohissillä, kertoo kisaidean isä Oiva Soudunsaari.
Posion alamäkihiihdot keräävät keväisin varsinaisen kilpailukauden jo hiipuessa runsaasti hiihtäjiä. Tänäkin vuonna lähtölistassa oli reilusti yli 100 nimeä. Sarjoja on 8-vuotiaista työtöistä ja pojista aikuisiin naisiin ja miehiin saakka.
Jämin Jänteen Jemina Böök lopetti lopullisesti koko hiihtouransa alamäkikisoihin.
– Lopetin jo kaksi vuotta sitten, mutta koronan takia tämä viimeiseksi suunniteltu kisa jäi silloin hiihtämättä. Nyt se oli tässä. Piti oikein aurata tuossa viimeisessä kurvissa, oli niin hyvä luisto, Böök intoili maalissa.
"Pitää puskea koko ajan eteenpäin, ei voi vain lasketella"
Posion kisoihin osui haasteellinen vesiräntäkeli. Lähtöpaikalla Kirintövaaran huipulla tuprutti sakeasti vähän kuivempaa lunta, mutta matkalla tuli vaakasuoraa räntää suoraan silmille.
Ilman hiihtolaseja urakasta oli vaikea suoriutua.
– Kyllä siitä selviää taidolla ja rohkeudella. Hyvä tasapaino pitää myös olla. Ei aurausta kahdella suksella vaan paino yhdellä, Tampereen Pyrinnön Jani Kohonen listasi lajin menestystekijät.
Lajissa ei pärjää pelkällä laskutaidolla ja painovoimalla. Alamäkihiihtoon valikoituu oma hiihtäjätyyppi.
– Siinä pitää puskea koko ajan eteenpäin, ei voi vain lasketella, Soudunsaari muistuttaa.
Posiolla 14-vuotiaiden tyttöjen sarjaan osallistunut IF Sippo Vargarnan hiihtäjä Frida Koskinen oli ensimmäistä kertaa kisoissa.
– En ole harjoitellut. Pelkillä luistovoiteilla ja täysillä mennään, Koskinen suunnitteli lähdössä.
Kuningas haastoi Iivon
Posion Alamäkihiihdot on kansallisessa kilpailukalenterissa ja vuosittain niihin osallistuu muiden kisojen aikatauluista riippuen Suomen parhaita hiihtäjiä. Esimerkiksi Iivo Niskanen ja Kaisa Mäkäräinen ovat käyneet kokeilemassa lajia.
Alamäkikuningas oli pitkään Posion Pyrinnön oma Antti Häkämies. Hän voitti kisan peräti 16 kertaa peräkkäin, mutta joutui tänä vuonna luovuttamaan koronasta toipumisen vuoksi. Uudeksi kuninkaaksi kruunattiin Inarin Yrityksen Eelis Valikainen, joka oli neljättä kertaa mukana.
– Tietysti olisin tämän tittelin mieluiten ottanut Antilta, mutta nyt tämä meni näin. Ensi vuonna sitten puolustan titteliä, Valikainen lupasi kenttäkuuluttajalle.
Valikainen arvioi MTV Uutisille, että hänellä oli kisan liukkain suksi. Pitopuolella pelkkä karhennus ja luistona pulverit ja muut perussetit.
– Käsikuvio voitelussa ratkaisi tänään, uusi kuningas tiesi.
Valikaisen mukaan lajissa pärjää, kun on hurjapäisyyttä ja suksitaituruutta. Miestä kiinnostaisi kokeilla taitoja joskus Iivo Niskasen kanssa. Tänä vuonna olympiavoittaja oli samaan aikaan Lapponia hiihdossa.
– Iivo on sen verran kova, että sukset jalassa hän voittaa matkasta ja tyylistä riippumatta. Olisihan se hienoa, jos ensi kerralla viivalla olisivat entinen alamäkikuningas Häkämies, hiihtokuningas Iivo ja minä hallitsevana kuninkaana, Valikainen suunnitteli.
Uusimmat
-
08:53
Kaikkien aikojen joukkokolari legendaarisella radalla
-
08:51
Jokaisen lentomatkustajan painajainen: Lentokone teki liekehtivän laskun Las Vegasissa
-
08:18
Sami Välimäki suli rajusti lopussa – nappasi silti tärkeän paikan
-
08:10
Jukka Haapalainen iloitsee TTK-jakson suuren onnistujan kehityksestä: "On parantanut ja selkeästi myös kuunnellut"
-
08:03
Putinin karmeat panssaritappiot paljastuivat – edessä ehkä hetki, jota "hän on pyrkinyt välttämään"
-
07:56
LeBron James ja poika tekivät NBA-historiaa: "Epätodellista"
-
07:33
Ruotsalaiselle sensaatiopelaajalle esitettiin raju kysymys SM-liigasta – "Ei pidä paikkaansa"
-
07:15
Ruokavaara, jota ei aina tule ajatelleeksi: "Voi joutua juoksemaan loppupäivän vessassa"
-
07:15
Paljastuksia Salkkarit-tähdistä – Esko Kovero ja Pete Lattu hulvattomassa testissä!
-
07:01
Huimat torjunnat rangaistuspotkuista – ManU-hylkiö nousi sankariksi Italiassa
-
06:50
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
06:31
Kia oli "koko ajan kipeänä" – kun hän pääsi fitnessissä irti, seuraavasta käänteestä tuli suuri
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
06:30
Aviva odotti kuolemaa pimeässä Hamasin tunnelissa ja seurasi julmaa kidutusta: "He eivät antaneet minun edes itkeä"
-
06:16
Kommentti: Lasten ahdistelu somessa on arkipäivää – onko ratkaisuyritys ongelmaan lopulta rangaistus tekijälle vai lapselle?
-
05:55
Esapekka Lappi puhuu ristiriitaisesta roolistaan – tapahtumat Suomessa asettuvat uuteen valoon: "Jos löytää kuvamateriaalia, näkee, mitä siinä käy"
-
05:48
MTV Uutiset kohtasi yli 200 lasta, jotta me kaikki ymmärtäisimme, mitä he oikeasti näkevät somessa
-
05:38
Pakistanissa voimakkaita räjähdyksiä – kuolleet ulkomaalaisia
-
05:23
Hamasin yllätyshyökkäyksestä on kulunut vuosi, tutkijan pelkona suursodan puhkeaminen – MTV seuraa
-
05:16
Eduskuntatalon töhryjen siivous jatkuu ja voi pitkittyä
-
Lataa lisää