Tällaisia kampauksia nähtiin Golden Globe -gaalassa – katso kuvat
Elokuva-alan suuressa gaalassa nähtiin tähtiä, joiden hiukset oli kerätty rennoille ponnareille tai kammattu luonnollisesti sivulle.
Tämän vuoden Golden Globe -gaalan hiusmuoti kertoo selkeästi, millaisia hiuksia tällä hetkellä arvostetaan – luonnollisia. Lähes jokaisen tähden hiukset oli suittu näyttämään rennoilta ja luonnollisilta. Hiukset näyttivät hiukan siltä, ettei niiden eteen ei olisi juurikaan nähty vaivaa, vaikka kyseessä on yksi suurimmista ja merkittävimmistä elokuva-alan gaaloista.
Luonnollisuuden lisäksi punaisella matolla nähtiin myös 1990-lukua henkiviä kampauksia sekä muutama vintage-kampaus.
Kaley Cuocon, 28, hiukset oli kammattu toiselle sivulle. Luonnollinen hiustyyli näytti rennolta ja melko viimeistelemättömältä.
Reese Witherspoonin, 37, vaaleat hiukset oli suoristettu, mutta hiukset oli muuten jätetty melko luonnollisiksi. Neutraali kampaus voisi olla myös arkikäytössä.
Sandra Bullockin, 49,näyttävä sivuponnari on merenneitomainen ja kaunis. Kampaus on luonnollinen, ja lopputulos näyttää siltä, ettei kampauksen eteen olisi juuri nähty vaivaa, vaikka todellisuudessa frisyyri on tietysti huippukampaajan käsialaa.
Tämän vuoden Golden Globeissa nähtiin myös hiukan 1990-luvun henkisiä kampauksia, joissa hiukset on kammattu suoraan päätä myöten ilman jakausta. Muun muassa Hayden Panettierella, 24, oli tällainen kampaus.
Myös näyttelijä Jessica Chastainilla, 36, oli 1990-luvun henkeen kammattu look.
Golden Globe -pystin voittanut Cate Blanchett, 44, oli yksi harvoista tähdistä, joilla oli selkeä, klassinen juhlakampaus. Hänen vintage-kampauksensa oli kuin 1940-luvulta.
Lue myös:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
07:32
Supervireiseltä Mikael Granlundilta huima yksilösuoritus
-
07:21
"Myö autetaan" – metsästäjät joutuivat yllättävään pelastusoperaatioon
-
07:18
Patrik Laine katosi kokoonpanosta juuri ennen NHL-ottelun alkua
-
07:00
Luukku 6: Turskanmaksapipari vai joululaulu koko kansalle? Uutisten "kultakurkku" Kirsi Alm-Siiran kiperä valinta
-
06:58
Zelenskyi osallistuu G7-maiden kokoukseen – MTV seuraa sotaa Ukrainassa
-
06:55
SM-liigassa syttyi supertähti – 19-vuotias maalitykki käy jatkuvaa vuoropuhelua NHL-seuran kanssa: "Antavat hyviä tipsejä"
-
06:46
Ukraina: Venäjä tappaa lennokeilla omia haavoittuneita sotilaitaan
-
06:31
Itsenäisyyspäivänä ikkunalle sytytetään kaksi kynttilää, mutta miksi? Tutkijan mukaan yhdessä selityksessä "voi olla perää"
-
06:18
Perityt sotakirjeet - apusisaren kokemus pysähdytti
-
06:16
Unohdetut Suomen Punaisen Ristin apusisaret hoitivat sotilaita jatkosodan aikana
-
06:15
Kysely: Suomalaiset innokkaita äänestämään EU-vaaleissa
-
06:03
Venezuelassa kannatetaan Guyanan läntisen puoliskon liittämistä osaksi Venezuelaa
-
05:41
Tätä on luvassa, kun Sauli Niinistö isännöi Linnan juhlia viimeistä kertaa
-
05:31
Putin vierailee tänään Lähi-idässä – pyrkii vahvistamaan suhteita Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin
-
05:23
Poliisille itsenäisyyspäivä on ”suurin vuosittainen operaatio” – tällaisiin mielenosoituksiin on varauduttu
-
02:02
Lapsiperheköyhyyden tilannetta vertailtiin – Suomen sijoitus "poikkeuksellisen huono"
-
00:01
Katso, ketkä saivat ylennyksen itsenäisyyspäivänä reservissä ja puolustusvoimissa
-
23:44
Biden: Jos Trump ei pyrkisi presidentiksi, en tiedä pyrkisinkö minäkään
-
22:51
Ennätyskehonrakentaja pumppasi ME:n kaikille tutussa liikkeessä – montako toistoa sinä saisit?
-
22:23
Ensin kuului kova pamaus, sitten lentokone alkoi täristä voimakkaasti – kauhunhetket tallentuivat videolle Kiinassa
-
Lataa lisää