Tällaiset ovat tunnelmat Sveitsin bussiturmassa menehtyneiden lasten koululla

Onnettomuuspaikka oli lohduton näky.
Julkaistu 14.03.2012 15:22(Päivitetty 20.03.2012 06:51)

Sveitsin bussiturman uhrien omaisia on koko päivän kerääntynyt Heverleen koululle Belgiassa. Tunnelma uhrien koulun edustalla on alkuiltapäivästä ollut hämmentynyt ja vaisu, kertoo STT:n kirjeenvaihtaja.

Koulun piha on ollut hiljainen: tänään kukaan ei ole leikkinyt pihalla.

Aika ajoin kukkakimppujen ja muistokorttien riviin on tuotu uusia. Pienellä paikkakunnalla moni on tuntenut ainakin jonkun uhreista.

St. Lambertus -koulun entinen oppilas, nyt 25-vuotias Benjamin de Ley, kävi tuomassa kukkakimpun koulun edustalle.

– En tunne uhreja lainkaan, mutta silti tuntuu hirveältä. Tilanne on aivan kauhea uhrien sisaruksille ja muille läheisille, de Ley sanoi.

Kesken työpäivänsä paikalle poikennut de Ley teki aikanaan 13 vuotta sitten samanlaisen hiihtomatkan. Matka on koulussa perinne: kuudesluokkalaiset tekevät sen aina keväällä.

– Matka oli minulle upea kokemus, de Ley muistelee.

(MTV3 - STT)

Belgian kuningashuone järkyttyi bussiturmasta

Ylinopeus syynä Sveitsin bussiturmaan?

Sveitsin bussiturma: Uhrien vanhemmat lennätetään turmapaikalle

Tähän seinään turmabussi törmäsi

Sveitsin turmapaikalla lohduton näky – kuvia turmapaikalta

Sveitsin bussiturma: Pelastusmiehistökin järkyttyi

Sveitsissä karmea bussiturma – kymmeniä lapsia kuoli

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat