Yhdysvaltojen aselaki puhuttaa erityisesti silloin, kun Connecticutin kaltaisia hirmutekoja tapahtuu.
Puheet aselaista ja sen mahdollisista kiristyksistä eivät koske vain pientä piiriä, sillä Yhdysvalloissa arvioidaan olevan pelkästään yksityishenkilöiden omistuksessa 270 miljoonaa asetta.
Maailmanlaajuisissa asetilastoissa Yhdysvallat onkin selvä ykkönen. Esimerkiksi GunsPolicy.org -sivuston mukaan Yhdysvalloissa on lähes 90 asetta sataa asukasta kohti.
Kaikilla oikeus aseeseen
Yhdysvalloissa aseenkanto-oikeus kuuluu perustuslaillisiin oikeuksiin. Aseen ostamiseen liittyvät säännöt ovat kuitenkin osittain osavaltiokohtaisia, mutta pääsääntönä on se, että 18-vuotias voi ostaa tuliaseen.
On esimerkiksi osavaltiokohtaista, minkälaisia aseita kenellekin myydään.
Uutiskanava NBC:n mukaan Connecticutin ampuja oli yrittänyt ostaa puoliautomaattista kivääriä ennen surmapäivää. Kivääriä ei oltu kuitenkaan myönnetty Adam Lanzalle osavaltioon asetetun aseen odotusajan vuoksi.
