Mainos

Tällainen on tyypillinen ylioppilaskuva vuonna 2013

Perinteet nousevat kunniaan, kun suvun nuoret otattavat ylioppilaskuvia, vuoden muotokuvaajaksi vuonna 2011 valittu Mikaela Löfroth tietää.

Kun Johannes Virolainen poseeraa vuonna 1932 otetussa ylioppilaskuvassa, kuvassa on yllättävän paljon samaa kuin tuoreiden ylioppilaiden otoksissa. Joka pojan – saatikka tytön – etuoikeus ylioppilaskuvassa poseeraaminen ei tosin vielä 1900-luvun alussa ollut.

Perinteitä halutaan kuitenkin yhä kunnioittaa, vuoden muotokuvaajaksi vuonna 2011 valittu Mikaela Löfroth kertoo. Erityisesti suvun vanhempi väki haluaa, että ylioppilaskuva on perinteinen studiokuva, jossa poseerataan ruusu, lyyra ja lakki näkyvillä.

– Ylioppilaskuvalla on niin vahva perinne, että suurin osa ei halua rikkoa sitä.

Perinteisten studiokuvien rinnalle on tosin tullut vahva miljöökuvauksen trendi. Moni suuntaa sisätiloista ulos vaikkapa harrastuksensa pariin.

– Itse olen kuvannut ylioppilaan moottoripyörän selässä. Myös lemmikit ovat lisääntyneet ylioppilaskuvissa.

Löfroth on huomannut ylioppilaskuvauksessa muitakin muutoksia. Erityisesti tytöt panostavat nyt juhlapukeutumiseen aivan eri tavalla kuin ennen. Kun vielä joitakin vuosia sitten kuvaan saatettiin tulla siskon vanhassa juhlapuvussa, nykyään Suomessa pukeudutaan jenkkityyliin.

– Juhlapukeutumiseen käytetään yhä enemmän varoja. Pukeutuminen on just eikä melkein, Löfroth sanoo.

Lue myös:

AVA, Maarit Rasi

Kuvat: Lehtikuva

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.