Valtakunnan epävirallisen puolivallattoman leskimiehen avioaikeet meinasivat pysyä salassa alttarille saakka.
Kun Sauli Niinistön ja Jenni Haukion salassa pidetty suhde paljastui Suomen kansalle 3. tammikuuta 2009, oli rakastunut pariskunta melkein ehtinyt jo alttarille saakka. Harva tiesi puolivallattoman leskimiehen seurustelusta ja tammihäät tulivat monelle suurena yllätyksenä.
Pariskunta yritti pitää häänsä salassa loppumetreille saakka, mutta heidän harmikseen media sai vihiä häistä ja tieto vuosi julkisuuteen hääpäivänä. Eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön häät olivat sinänsä jo iso uutinen, mutta sitä isommaksi nousi salatun morsiamen henkilöllisyys. Niinistön sydämenvalittu oli nimittäin kirjaimellisesti nuorikko, sillä Jenni Haukio on miestään 29 vuotta nuorempi. Niinistö vei nuorikkonsa vihille Reposaaren pienessä kirkossa Porissa, vain lähimmäisten henkilöiden todistaessa tunnelmallista vihkitapahtumaa. Vastavihitty aviopari asteli kirkosta tähtisädetikkujen tuikkiessa, kauniin morsiamen ollessa pukeutuneena upean harmaanhohtavaan hääpukuun.
Puolivallattoman leskimiehen ja herkkänä runotyttönä tunnetun Jennin tiet kohtasivat jo vuonna 2006, kun Sauli Niinistö kävi edellistä presidentinkampanjaansa. Tuolloin Jenni vastasi Niinistön kampanjan yleisorganisoinnista. Liekö presidentinvaalikampanjan tohinassa kaksikon välille jo syttynyt pienimuotoinen kipinä, joka myöhemmin roihahti kunnon liekkeihin. Jenni on kertonut haastatteluissa ihastuneensa aikoinaan juuri Niinistön kirjalliseen ilmaisuun, joka on varmasti koskettanut runoja kirjoittavan herkän tytön sielunmaisemaa.


