Tämä syksy on ollut Markku Laamasen elämän suurin käännekohta. Sen jälkeen kun hänen koe-esiintymisensä näytettiin Talent-ohjelmassa, arki on ollut aikamoista menoa. Muusikon töitä tehnyt Laamanen tietää, ettei keikkaelämä tee hyvää parisuhteelle. Aiemmasta työväsymyksestä viisastuneena hän aikoo heittää vain pari keikkaa viikossa ja ottaa vaimon mukaan mahdollisimman usein.
Vaikka Markku Laamanen ei voittanutkaan Talent-ohjelmaa, hän on saanut parhaan mahdollisen palkinnon. Mies saa työskennellä täysillä musiikin parissa. Hänen albuminsa Minun tieni ilmestyi juuri kauppoihin, ja keikkakalenterissa on jo buukkauksia pitkälle ensi vuodelle. Semifinaalin voitto ja kilpailun kolmas sija takasivat sen, että mediapyöritys vain kiihtyi. Tällä viikolla julkaistu albumi enteilee sitä, että Laamanen pysyy pinnalla vielä pitkään.
– Finaalin jälkeen minulle tuli yli sata puhelua ja tekstiviestiä. Ihmiset olivat sitä mieltä, että olin todellinen voittaja. En tiedä, että onko sitten julkisuus antanut heille sellaisen kuvan. Mutta se ei ole totta, mitä lehdissä on kirjoitettu, Markku Laamanen painottaa.
Laamasen puheita on miehen mukaan vääristelty, eikä hän missään nimessä ole mollannut Talent-ohjelman voittajaa. Kaikki kilpailijat olivat hänen mielestään huippuja omilla osaamisalueillaan.
– Mutta onhan se niinkin, että esimerkiksi Idols-kilpailun voittaja ei välttämättä aina ole pärjännyt vaikkapa levymyynnissä yhtä hyvin kuin toiseksi tai kolmanneksi tullut. Olen sanonut, että Suomi on pieni maa eikä erikoisille taiteilijoille ole niin paljon keikkoja tarjolla.
"Välillä olin taloudellisesti todella tiukoilla"
Muutenkin julkisuudessa on ollut väärää tietoa esimerkiksi finaali-illan tapahtumista. Laamasen on kerrottu poistuneen tilaisuudesta välittömästi, koska hän ei olisi halunnut antaa medialle lausuntoja. Todellisuudessa kyseessä oli väärinkäsitys.


