Taiwanin onnistunut koronastrategia halutaan nostaa jalustalle – maan osallistumista Maailman terveyskokoukseen vaaditaan, Kiina vastustaa

Koronan rajoitustoimia pitää pystyä tarvittaessa kiristämään uudelleen, muistuttaa WHO 2:05
Video: WHO muistuttaa, että rajoitustoimia täytyy pystyä kiristämään tarvittaessa uudelleen.

Maailman terveysjärjestö WHO:n on määrä ottaa esille Taiwanin osallistuminen järjestön päätäntäelimeen Maailman terveyskokoukseen (WHA).

Yhdysvaltalainen uutiskanava CNBC kirjoitti kuluneella viikolla, että Taiwan haluaisi kovasti osallistua WHA:n kokoukseen, sillä sen onnistunut koronastrategia on herättänyt maailman huomion. Taiwan haluaisi jakaa kokemuksiaan muulle maailmalle. Kiina kuitenkin vastustaa Taiwanin osallistumista.

Maailman terveyskokouksen on määrä alkaa maanantaina kahden päivän mittaisena virtuaalikokouksena. WHO toivoo, että tämän lisäksi saataisiin järjestettyä vielä fyysinen kokous myöhemmin tänä vuonna.

WHO:n perustajajäseniin kuuluva Taiwan on tällä hetkellä järjestön ulkopuolella, eikä se osallistu järjestön WHO:n päätäntäelimeen edes tarkkailijan roolissa.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on useaan otteeseen peräänkuuluttanut, että Taiwan otettaisiin mukaan Maailman terveyskokoukseen Kiinan vastustuksesta huolimatta. Yhdysvaltain ja Kiinan välit ovat viime aikoina kiristyneet jälleen koronakriisin vuoksi.

Tämän lisäksi toistakymmentä maata on kirjoittanut Taiwanin asemasta WHO:n pääjohtajalle Tedros Adhanom Ghebreyesusille. Näiden joukossa ovat muun muassa Belize, Guatemala, Marshallinsaaret ja Honduras. Ne haluaisivat, että Taiwanin asia otettaisiin Maailman terveyskokouksen asialistalle.

Yksittäinen maa voi vaatia äänestystä maanantaina

WHO kommentoi asiaa taannoin lehdistökokouksessa. Järjestöllä on omien sanojensa mukaan vain sihteeristön rooli ja jäsenmaat voivat itse päättää siitä, otetaanko Taiwan mukaan vaiko ei.

Toukokuun 15. päivälle päivätyssä, Maailman terveyskokouksen asialistaa käsittelevässä asiakirjassa Tedros kuitenkin kertoo välittävänsä asian eteenpäin komitean käsiteltäväksi.

Kyseinen 15 maasta koostuva tilapäinen komitea muodostetaan tavallisesti jokaisen Maailman terveyskokouksen alkaessa. Komitean vastuulla on päättää, otetaanko asialistalle uusia asioita.
Pandemian vuoksi komitea ei kuitenkaan voi kokoontua maanantaina, joten sen päätöksenteko lykkääntyy ja asiasta jouduttaneen päättämään vasta fyysisen kokouksen yhteydessä myöhemmin tänä vuonna, jos sellainen saadaan järjestettyä.

Mikään ei kuitenkaan estä yksittäistä maata vaatimasta, että asiasta äänestetään maanantaina.

– WHA:n päätökset tehdään yleensä yksimielisinä, WHO:n edustaja Fadela Chaib kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Kun ottaa huomioon virtuaalisen kokouksen rajoitteet, voi mahdollinen äänestys olla Chaibin mukaan vaikea, mutta ei kuitenkaan mahdoton.

WHO:n perustajajäseniä

Taiwanin ja WHO:n välit ovat olleet ennätyskireät koronaviruspandemian aikana, vaikka Taiwan on pitänyt viruksen verrattain hyvin hallinnassa. Taiwanissa virukseen on kuollut koronatilannetta seuraavan Worldometer-tarkkailusivuston mukaan seitsemän ihmistä ja vahvistettuja tartuntatapauksia on 440.

Kireiden välien taustalla on juurikin se, miten Taiwan on suljettu ulos WHO:sta Kiinan painostuksen takia. Kiina pitää Taiwania yhä kapinallisena maakuntanaan, joka tullaan aikanaan palauttamaan emämaan yhteyteen.

CNBC:n mukaan Taiwan ei esimerkiksi ole kertomansa mukaan saanut koronasta ensikäden tietoja WHO:lta, mikä on vaarantanut taiwanilaisten terveyden.

Taiwan kuuluu vuonna 1948 perustetun WHO:n perustajajäseniin.

Taiwan edusti 70-luvun alkuun saakka Kiinaa YK:ssa, mutta Kiinan YK-jäsenyys siirtyi Kiinan kansantasavallalle vuoden 1971 äänestyksessä.

Seuraavana vuonna Taiwan erotettiin myös YK:n alaisesta WHO:sta.Vuosina 2009–2016 Manner-Kiina antoi Taiwanin osallistua Maailman terveyskokoukseen tarkkailijan roolissa nimellä Kiinan Taipei. Taiwanissa oli tuolloin Manner-Kiinaan myönteisemmin suhtautuva presidentti.

Kiina kuitenkin riisti tämän oikeuden, kun Taiwan valitsi valtaan nykyisen presidenttinsä Tsai Ing-wenin.Tsain mielestä Taiwan on tosiasiallisesti itsenäinen valtio, eikä hän myöskään hyväksy Kiinan näkemystä siitä, että Taiwan on osa Manner-Kiinan "yksi Kiina"-järjestelmää.

Lue myös:

    Uusimmat