Tähtivieraana Vesa Keskinen

Iltapäivälehtien vakiokasvo ja niin vuoden sonniksi kuin Suomen positiivisimmaksikin ihmiseksi valittu Vesa Keskinen on tähtikarttansa mukaan taitava vallankäyttäjä ja kekseliäs rakastaja. Kateellisten panettelu ja ilkeät puheet satuttavat herkkää Rapua, mutta antavat myös sisua ja voimia elämään.

Kauppias Vesa Keskinen, 40, kurvaa Helmen haastatteluun taksilla täsmälleen sovittuun aikaan. Hän on yöpynyt hotellissa Helsingin Pasilassa ja jatkaa haastattelun jälkeen kotiin junalla.

Suomen suurimman yksityisen tavaratalon omistajalla ja toimitusjohtajalla on varaa lentämiseen ja ylellisiin hotelleihin, mutta kansan parissa matkaaminen ja majoittuminen sopivat tutulle kyläkauppiaalle paremmin. Keskinen tunnustaa saaneensa junassa matkustamisesta paljon hyvää palautetta.

Muutenkin Keskinen on sinisessä leijonapaidassaan kuin kuka tahansa suomalaismies. Hän harrastaa lenkkeilyä, metsästystä ja kalastusta ja tunnistaa yli kolmesataa lintulajia.

Tavallisesta miehestä hänet erottavat julkisuus, suuret tulot ja kaunis brasilialainen tyttöystävä. Natalia, 20, on parhaillaan käymässä Suomessa. Kuvaa varten Keskinen kaappaa kultansa kainaloon ja poseeraa tottuneesti. Kanssakäyminen on mutkatonta ja pariskunnasta huomaa, että vaikka he asuvat eri maassa, yhdessä on oltu jo kaksi ja puoli vuotta.

Keskinen luottaa intuitioon

Heinäkuisen iltana 1967 Alavudella syntynyt Vesa Keskinen on kiinalaiselta horoskoopiltaan vuohi ja astrologiselta merkiltään Rapu. Rapu-mieheksi tituleeraaminen huvittaa kokenutta liikemiestä. Hän tunnistaa itsessään monia Ravun ominaisuuksia, kuten herkkyyden, intuitiivisuuden ja taiteellisuuden.

– Vastaavasti Rapuun ei liitetä hirveän paljon matemaattisuutta ja strategista ajattelua, jotka nekin ovat tärkeitä luonteenpiirteitäni, Keskinen pohtii.

Paitsi intuitioon, Keskinen uskoo myös kohtaloon ja telepatiaan.

– Telepatiaan törmään melkein joka päivä. Jos esimerkiksi ajattelen jotakuta ja olen panemassa hänelle vaikka tekstiviestiä tai aion soittaa, toinen ehtii ottaa yhteyttä juuri ennen minua. Uskon, että siihen liittyy jotain taikuutta.

Kiusaaminen kasvattaa sisua

Omassa itsessään Vesa Keskinen on erityisen tyytyväinen empaattisuuteen ja myönteiseen elämänasenteeseen.

Vuosia sitten hänet valittiin jopa vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi. Sen jälkeen julkisuus on tuonut myös ikävämpiä titteleitä ja lööppejä. Keskinen on pyrkinyt pitämään valoisan ajattelutavan yllä pahimmillakin median riepottelun hetkillä.

– Kun ajattelee positiivisesti, näkee mahdollisuutensa saada onnenpotkuja ja mennä sitä kautta kohti menestystä. En tiedä ketään, joka olisi menestynyt ajattelemalla negatiivisesti, mutta montakin sellaista, jotka ovat menestyneet, koska uskaltavat olla elämänmyönteisiä.

Keskinen myöntää, että aina ei ole ollut helppoa olla median hampaissa.

– Olen herkkä ihminen ja reagoin vatsallani. Vaikeita päiviä on ollut viime vuosina ja vatsa kipeänä useammankin kerran. Varsinkin perättömät jutut, joita on ollut viime vuosien aikana lööpeissä, ovat satuttaneet minua. Samalla ne ovat kuitenkin vahvistaneet: mitä enemmän minua kiusataan, ivataan ja kadehditaan, sitä enemmän saan voimaa – eli pökköä pesään vaan!

Manipulaatiotaitoa vai kykyä käsitellä ihmisiä?

Ennen Helmen astrologin, Merja Hirvisaaren, tapaamista Vesa Keskinen on ”tyypillisen suomalaisen miehen tapaan” varsin epäileväinen tulevan tulkinnan suhteen. Mieli muuttuu kuitenkin kartan äärellä.

– Kylmät väreet menivät selkäpiitä pitkin, kun Merja kertoi tähtikarttani sisällön. Täytyy myöntää, että hän pystyy tulkitsemaan persoonaani yllättävän tarkasti tähtikuvioiden perusteella, Keskinen ihmettelee.

Astrologille Vesa Keskisen kartta tuo niin yllätyksiä kuin ahaa-elämyksiäkin.

– En tunne Vesaa entuudestaan ja mielikuvani hänestä on syntynyt median kautta. Kartasta huomasin, että mies on suunnistanut hyvin sen mukaan sitä itse tiedostamatta, Merja Hirvisaari myhäilee.

Yllättävää Hirvisaaresta Keskisen kartalla on voimakkaasti painottunut kyky käyttää valtaa.

– Vesa itse kysyi, eikö kartassa ole mitään negatiivista, kun sanoin, että sinulla on suunnaton kyky manipuloida ihmisiä. Totesin, että tarkka korva voi käsittää sen jopa kriittiseksi ilmaisuksi. Hänen mielestään oli kyse vain kyvystä käsitellä ihmisiä, astrologi nauraa.

Oman elämänsä Aku Ankka

Vesa Keskinen on nousevalta merkiltään Kauris. Merja Hirvisaari kertoo, että hänen vahva kilpailuviettinsä on osittain sen ansiota.

– Kauris on kunnianhimoinen merkki, joka haluaa menestyä. Mitenkään helppo kartta tämä ei kuitenkaan ole. Sanoinkin Vesalle, että menestystä saat, mutta joudut tekemään kaiken eteen aika monta virhettä.

Keskinen tietää itsekin oppineensa elämää kantapään kautta.

– Sitä Suomen kansa on saanut sitten lehtien palstoilta lukea. Tuntuu, että olen oman elämäni Aku Ankka. Mitä tahansa teen, aina meinaa mennä väärään suuntaan.

Rapu on tähtitaivaan lahja naisille

Rapujen elämässä tärkeimpiä asioita ovat koti, hellyys, syli ja hoiva. Merja Hirvisaari suosittelee kaikille naisille Rapu-miehen ottamista kumppaniksi.

– Kun kovan kuoren saa aukeamaan ja kun Rapu ottaa saksillaan kiinni ja sanoo, sinä olet minun, siinä sylissä on hyvä ja turvallinen olla – edellyttäen että Rapu-miestä ei kritisoi. Kritiikkiä Rapu ei kestä. Jos häntä sen sijaan palvoo tavalla, jonka hän ansaitsee, pääsee itsekin aikamoiselle valtaistuimelle.

Vesa Keskinen pohtii, että Hirvisaaren tulkinta menee muuten nappiin, mutta työelämässä hän pitää itse kritiikkiä hyvin tärkeänä ja opettavaisena.

”Onnekas tyttö tuo Natalia”

Yksi syy, miksi Merja Hirvisaari kehuu Rapu-miehiä, on heidän voimakas taitonsa ottaa toiset ihmiset huomioon.

– Rapu on johtava merkki, joka näyttää helposti siltä, että se jyrää muut alleen. Hän tekee päätöksensä kuitenkin vasta, kun on ottanut huomioon muiden mielipiteet ja isommat kokonaisuudet. Sen jälkeen Rapua ei sitten pysäytäkään mikään.

Rapu ottaa kumppaninsa huomioon myös rakastajana.

– Hän on kekseliäs ja loistelias seksikumppani, joka osaa varmasti löytää naisestaan ne alueet, joista tämä nauttii. Vesa on jo varattu mies, eli toiset voivat enää huokailla, mutta hänen kartassaan seksuaalisuus on hyvin vahvasti läsnä. Kahdeksannessa huoneessa oleva Mars tuo erityisen voimakkaan vietin. Onnekas tyttö siis tämä Natalia, Hirvisaari nauraa.

Natalia itse on horoskooppimerkiltään Kalat. Hirvisaari tietää, että kahden vesielementin liitto on ”syvällistä tunteiden aallokkoa, suurta myrskyä, häikäisevän kaunista tyventä ja kaikkea siltä väliltä”.

– Kaksi tunneihmistä joutuu sukeltamaan välillä mustiin vesiin, ennen kuin he pääsevät varmuuteen siitä, että tämä on juuri sitä, mitä molemmat haluavat.

Edessä romanttinen kesä

Vesa Keskisestä ilmestyy Johnny Knigan kustantama ja Jone Nikulan toimittama kirja syyskuussa. Teoksen sisällöstä ei ole vielä lupa kertoa julkisuuteen mitään, mutta Keskinen paljastaa, että siinä tulee olemaan monia kiintoisia asioita.

Ennen kirjan julkistusrumbaa kauppias aikoo viettää rauhallisen kesän. Merja Hirvisaari ennustaa niin Keskiselle kuin muillekin Ravuille romanttista kautta.

– Venus on Ravun merkissä, ja siitä Ravut saavat nauttia heinäkuun puoleen väliin asti. Se näkyy muidenkin ihmisten elämässä. Jos kesäloma on alkamassa nyt, voi olla, että tulossa on yksi elämän parhaista lomista. Tämä tähtiasento vahvistaa perhesiteitä, tuo läheiset ihmiset vieläkin lähemmäksi ja korostaa kodin merkitystä. Nyt syttyvillä rakkaussuhteilla voi olla hyvinkin kauaskantoiset seuraamukset.

Keskistä Hirvisaaren ennuste hymyilyttää.

– Meillä ei ole nyt mitään sen kummempia parisuhdesuunnitelmia, emme ole menossa kihloihin emmekä naimisiin; niistä asioita ei ole tässä vaiheessa vielä edes puhuttu. Tänä kesänä esittelen Natalialle Suomea. Menemme muun muassa Savonlinnan oopperajuhlille ja muutamalle festivaalille. Muu aika menee rauhassa mökkeillen, grillaten ja lenkkeillen.

Teksti ja kuvat: Kati Hyttinen

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat