Musikaalista TV-ruutuun, komediasta vahvaan draamaan, sensaatiosta seesteisyyteen… näyttelijä Sanna Saarijärvi on nähty kaikkialla. Helmen tähtivieraana hän avasi astrologialle mahdollisuuden piirtää julkisuuden muokkaamiin kasvoihin vieläkin vahvempia sävyjä.
Jo vuodesta 1993 Helsingin kaupungin teatterissa työskennellyt Sanna Saarijärvi on tyydyttänyt vapauden kaipuutaan mm. täydentämällä näyttelyopintojaan New Yorkissa ja laajentamalla näyttelijän uraansa televisiotyöllä ja elokuvarooleissa. Oopperan kummituksen Christinestä Pohjalaisten Liisaan ammatillisella urallaan kulkenut Saarijärvi on myös yksityisenä ihmisenä värikäs ja moniulotteinen persoona. Hänen tähtikarttaansa tutki Helmen oma astrologi Merja Hirvisaari, jonka mukaan Sannan sytytyslanka on äärimmäisen lyhyt.

Räjähtävää alkuvoimaa tähän vahvaan persoonaan astrologi löysi Mars-planeetan ja tunteita kuvastavan Kuun yhtymästä. Innostuminen saattaa sen voimasta olla hänen mukaansa niin rajua, ettei Sanna ehkä aina ehdi kuunnella, mitä muilla olisi asiasta sanottavaa.



