Paavo Väyrysen traaginen ilta: tippumassa eduskunnasta – häipyi jo omista vaalivalvojaisistaan

Seitsemän tähden liikkeen puheenjohtaja Paavo Väyrynen ei ole saamassa eduskuntaan tarvittavaa äänimäärää.

Kun äänistä oli laskettu hieman alle puolet, Paavo Väyrynen oli netonnut vasta 344 ääntä.

MTV Uutiset yritti tavoittaa Väyrysen tähtiliikkeen vaalivalvojaisista, mutta Väyrynen oli jo kello puoli kymmenen aikoihin poistunut paikaltaan.

– Täällä on aika surullinen meno. Ihmisiä on vähän, ja mainoksia keräillään jo, toimittaja Janne Puumalainen kommentoi.

Myöskään muita tähtiliikkeen edustajia ei olla näkemässä eduskunnassa: toisena oleva Tero Ahtola oli kerännyt 170 ääntä, kun äänistä oli laskettu hieman alle puolet.

Väyrynen seuraavaksi ehdolla EU-vaaleissa

Väyrynen putosi eduskunnasta myös vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, mutta nousi takaisin vuonna 2015.

Yli 30 vuotta kansanedustajan toimineen, kahdeksassa eri hallituksessa ministerinä vaikuttaneen Väyrysen eduskuntaura on kuitenkin suurella todennäköisyydellä päättymässä tähän iltaan.

Jo helmikuussa Väyrynen ilmoitti aikeensa pyrkiä toukokuussa EU-parlamenttiin.

Lue myös:

    Uusimmat