Tähän suomalaisten tulot hupenevat

Noin 55 prosenttia AVAn kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoo suurimman osan tuloistaan kuluvan ruokaan. Vastausten perusteella erityisesti lapsiperheet ovat pahassa asemassa.

AVA kysyi lukijoiltaan, mihin he käyttävät eniten rahaa viikossa. Vastaukset kiteyttivät sen, että noin 55 prosenttia vastaajista sai varansa kulumaan ruokaan jo nykyisillä hintatasoilla. Lapsiperheiden huonon tilanteen lisäksi perusteluista kävi ilmi, että myös eläkeläiset kärsivät korkeista ruokakustannuksista.

– Ruokaa kuluu. Kaksi murkkuikäistä, pienipalkkainen yh-äiti ja ensi vuonna ruoka kallistuu lisää.

– Uusperhe, jossa lapsia paikalla aina 4–10. Ruoka on kallista nykyään!

Ruoan lisäksi myös asumiskustannusten suuruutta moitittiin:

– Miksi Suomessa menee kaksi kolmasosaa palkasta asumiseen. Kyllä yhden kolmasosan pitäisi riittää. Monella ei kuitenkaan ole asuntoministerin palkkaa. Tarvitaan muutosta. Kadulla on kylmä!

Myös alkoholiin, liikkumiseen, viihteeseen, lapsien menoihin ja kosmetiikkaan saatiin kulumaan rahaa.

TOP 5: Näihin rahaa kuluu

1. Ruokaan (noin 55 prosenttia)

2. Asumiseen (noin 21 prosenttia)

3. Alkoholiin (noin 7 prosenttia)

4. Autoiluun tai julkisen liikenteen käyttöön (noin 6 prosenttia)

5. Viihteeseen (noin 3 prosenttia)

Kyselyyn annettiin yhteensä 366 ääntä.


Lue myös:

Koti:


AVA

Kuva: Shutterstock

Lähde: AVAn kysely lokakuu 2012

Lue myös:

    Uusimmat