Syyttäjä: Nainen tappoi rakastajansa vaimon tukehduttamalla Laihialla – surmansa saanut 60-vuotias nainen oli jo jättänyt avioerohakemuksen

Laihialla taposta syytetty nainen tappoi uhrinsa tukehduttamalla, syyttäjä sanoo. Tapauksen käsittely alkoi maanantaina Pohjanmaan käräjäoikeudessa.

Mies löysi 60-vuotiaan vaimonsa kuolleena pariskunnan kotoa viime vuoden heinäkuussa. Taposta syytetty on vuonna 1971 syntynyt nainen, jolla oli ollut suhde miehen kanssa.

Syyttäjän mukaan nainen oli käynyt sängyllä maanneen uhrin kimppuun ja painanut tätä päästä ja yläselästä sänkyä vasten niin, ettei tämä pystynyt hengittämään.

Jo paria päivää aiemmin nainen oli syyttäjän mukaan käynyt kolkuttelemassa talon ulko-ovella keskellä yötä. Hän oli myös muun muassa vaatinut miestä eroamaan vaimostaan, kuvannut pariskunnan kotitaloa ja soitellut heidän lankapuhelimeensa, syyttäjän haastehakemuksesta ilmenee.

Vaimo oli jättänyt avioerohakemuksen vain kuukautta ennen veritekoa.

Esitutkinnassa nainen kiisti teon. Poliisin tutkimuksissa syytetyn naisen dna:ta löytyi vaimon kynsien alta. Lisäksi makuuhuoneen lattialta löytyneisiin uhrin silmälaseihin oli jäänyt kiinni syytetyn hiuksia.

Lue myös:

    Uusimmat