IL: Suurperheen äiti vangittiin 60-vuotiaan naisen taposta epäiltynä Laihialla – uhrissa ei ollut ulkoisia vammoja

Suurperheen äiti on vangittu Laihialla paikallisen naisen taposta epäiltynä.

Viime vuoden heinäkuussa 60-vuotias nainen löydettiin kuolleena kotonaan Laihialla Pohjanmaalla. Naisessa ei ollut ulkoisia vammoja, mutta poliisi epäilee hänen joutuneen henkirikoksen uhriksi.

Keskusrikospoliisi tutkii tapausta tappona. Tapaukseen liittyen oli vangittuna kolme ihmistä, jotka kaikki vapautettiin heinäkuun loppupuolella.

KRP kyseli toukokuun alussa vihjeitä asiaan liittyen. Erityisesti poliisi oli kiinnostunut Laihian keskustassa ja Asemanseudulla 6. ja 7. heinäkuuta välisenä yönä tehdyistä havainnoista joko jalkaisin, polkupyörällä tai autolla liikkuneista henkilöistä.

Nyt henkirikoksesta on vangittu 48-vuotias nainen, uutisoi Iltalehti. Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi naisen todennäköisin syin taposta epäiltynä viime viikolla.

Lehden tietojen mukaan vangittu nainen on erittäin suuren monilapsisen perheen äiti.

– Kuolemansyystä on esitutkinnassa saatu hyvä selvyys. En valitettavasti voi lähteä sitä tarkemmin avaamaan, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hans Fagerström keskusrikospoliisista sanoo Iltalehdessä.

– Epäilty on todennäköisin syin vangittu. Nykypäivänä se tarkoittaa myös sitä, että vähintään jonkinlaisia todisteita on syytä olla käräjäoikeuden mielestä.

Tutkinnanjohtaja ei vahvista lehdelle, tunsivatko epäilty ja uhri toisensa, onko jutussa muita epäiltyjä tai onko epäilty tunnustanut teon.

Fagerströmin kertoo tutkinnan etenevän seuraavaksi kuulustelupainotteisesti ja teknisiä tutkimuksia tehdään lisää.

Lue myös:

    Uusimmat