Syysiho kaipaa suojaa ja kosteutusta

Syysiho kaipaa kosteutusta, mutta vielä ei ole aika siirtyä täyteläiseen päivävoiteeseen. Ihanteellinen päivävoide syysiholle on kevyt ja se sisältää suojakertoimen.

Helmen muuttumisleikkiin saapunut Annika Blomqvist sai vinkit syysihonsa hoitoon meikkitaiteilija Riia Koivistolta. Riia kehui Annikan hyvässä kunnossa olevaa ihoa, ja suositteli hänelle ihon ikääntymistä hidastavaa tuotesarjaa. Annikalle valittiin foolihappoyhdistettä sisältävä päivävoide, joka korjaa solujen DNA:ta ja stimuloi solujen uusiutumista. Syysiholle levitettiin kevyt päivävoide, sillä iho ei ollut niin kuivassa kunnossa, että olisi syytä siirtyä täyteläisempään voiteeseen.

Riia muistutti Annikaa päivä- ja yövoiteen oikeaoppisesta levittämisestä. Hyvä tapa on levittää voide ensin kasvoille ja käyttää yli jäänyt osa kaulan ja dekolteen iholle. Kaulan ja dekolteen hoitaminen on tärkeää, sillä ikääntymisen merkit näkyvät usein ensin juuri kaulan iholla.

Vaikka kesä on jo jäänyt taakse, suojakerrointa ei ole syytä unohtaa. Parasta on valita päivävoide, joka sisältää jo valmiiksi suojakertoimen. On myös tärkeää valita tuote, joka sisältää sekä UVA- että UVB-filtterit. Suojakertoimella varustettu päivävoide on erityisen tärkeä niille, jotka eivät käytä suojaavaa meikkiä.

Ikääntymistä hidastava ihonhoitosarja

Annikan iholle levitettiin NIVEA DNAge -sarjan päivävoide. Nivea DNAge on maailman ensimmäinen, todella ihon ikääntymistä hidastava ihonhoitotuote. Se sisältää foolihappoyhdistettä, joka korjaa ihosolujen DNA:ta ja stimuloi solujen uusiutumista.

Artikkelin tarjoaa:

Kuvat: Tommi Penttinen, NIVEA

Lue myös:

    Uusimmat