Syysflunssa voikin olla allergiaa

Kevät ei ole ainoa allergikoille hankala vuodenaika. Allergikot voivat kärsiä syksyllä ilmojen kylmetessä aivan yhtä pahoista, ellei pahemmista oireista kuin keväällä.

Tukkoinen ja vuotava nenä, kutisevat silmät sekä yskä eivät välttämättä olekaan syysflunssan oireita, sillä tietyt siitepölyt lisääntyvät syksyllä. Onkin hyvä tietää, onko kyseessä syysflunssa vai allergia, sillä silloin oireita voi ehkäistä tehokkaammin.

Nuhaa vai allergiaa?

Nuha on usein viruksen aiheuttama, kun taas allergia on kehon reaktio tiettyihin proteiineihin. Jos kärsit nuhasta joka syksy, voi kyseessä hyvin olla allergia. Pitkittyneet nuhan oireet voivat myös kieliä allergiasta. Kun tiedostat, että kyseessä on allergia eikä syysflunssa, voit ehkäistä oireita oikealla lääkityksellä.

Tunnista laukaisijat

Erilaiset heinät ja viljat ovat usein syynä syysallergialle. Myös home aiheuttaa toisille oireita syksyisin. Sade voi helpottaa siitepölyallergian oireita, mutta se edistää homeiden kasvua. Ulkona kasvava ja syksyn kosteudesta nauttiva home pesii usein lehdissä ja ruohossa.

Ehkäise oireita

Mikäli allergiaoireesi liittyvät homeeseen, voi olla järkevää käyttää hengityssuojainta pihatöissä. Vaihda myös ulkovaatteesi puhtaaseen vaatekertaan, kun tulet sisään. Kostea sisäilma voi helpottaa allergiaoireita, mutta kiinnitäthän huomiota myös sisäilman laatuun. Jos luomukeinot eivät auta, turvaudu apteekin antimiin. Allergiaoireisiin on saatavilla erilaisia hoitoja allergiatableteista ja nenäsuihkeista silmätippoihin.

Lue myös:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat