Riikka Matikainen onnistui salaamaan syömishäiriön läheisiltään vuosia. Vasta parikymppisenä nainen ymmärsi, kuinka kieroutunut hänen suhteensa ruokaa kohtaan oikein oli.
Syömishäiriö hiipi perfektionismiin taipuvaisen Riikka Matikaisen elämään jo ala-asteen viidennellä luokalla. Liikuntatunneilla nuori tyttö halusi aina olla nopein ja paras, sillä hän tiesi, että kovaa urheilemalla laihtuu. Yläasteelle uuteen kouluun siirryttäessä Matikainen näki tilaisuutensa tulleen; hän halusi aloittaa 7. luokan hoikkana ja suosittuna. Kesälomalla kulutetut lenkkipolut tuottivat tulosta, ja nainen sai kehuja hoikistuneesta olemuksestaan sukulaisia myöten.
Vielä tässä vaiheessa laihtuminen pysyi jotenkuten hallinnassa vaa’alla ramppaamista, väliin jätettyjä kouluruokailuja ja servetin alle piilotettua ruokaa lukuun ottamatta. Lukiossa pakonomainen treenaaminen astui kuvaan ja syödyt ruoka-annokset vähenivät entisestään. Matikaisen elämä alkoi pyöriä ruoan, ja tarkemmin sanottuna sen piilottelun ja vanhempien huijaamisen ympärillä.
– Aina kun joku oli paikalla, söin reippaasti ruoat, mutta sitten minulla on ollut muita keinoja rajoittaa syömistä ja kuluttaa kaikki ne kalorit, jotka sain, kun jouduin syömään muiden edessä, 25-vuotias Matikainen kertoo.
Matikainen onnistui salaamaan syömishäiriöiset ajatuksensa niin hyvin, ettei kukaan puuttunut tilanteeseen missään vaiheessa. Ei edes silloinen poikaystävä.
– Sain sairasta mielihyvää oveluudestani, tämä oli minun oma juttu, jota kukaan ei tulisi huomaamaan eikä viemään multa pois.
Matikainen kertoo ymmärtäneensä tilanteensa vakavuuden toden teolla vasta päälle parikymppisenä, vaikka jo lukiossa ajatus toimintatapojen epäterveellisyydestä oli tiedossa. Maagisena painotavoitteenaan 170 senttiä pitkä nainen piti 50 kiloa, jossa hän pysyikin pitkään
