Sveitsin seksityöläisten uudet ohjeistukset korona-aikaan: Näitä asentoja suositaan jatkossa
Sveitsin seksityöläiset haluavat jo töihin. Koronan vastaisessa taistelussa käyttöön otetaan kaksi tiettyä seksiasentoa.
Sveitsin yritteliäät seksityöläiset ovat kehitelleet luovia tapoja palvella asiakkaitaan jatkossa koronavirusta levittämättä, kertoo New York Post.
Seksityöläisten etuja ajava järjestö suosittelee kanssakäymiseen asiakkaiden kanssa takaapäin- ja lehmityttö väärinpäin -asentoja pisaratartuntojen estämiseksi. Vaikka kyseisissä asennoissa kyetäänkin välttämään kasvokkain olemista, mitään todisteita siitä, että ne ehkäisisvät tartunnan riskiä, ei ole.
Muita järjestön ehdottamia ohjeistuksia ovat 15 minuutin tuuletus huoneissa jokaisen seksisession jälkeen, lakanoiden pesu vähintään 60 asteessa ja seksityöläisten kasvomaskin käyttö työskentelyn aikana.
Seksisessioiden kesto rajattaisiin 15 minuuttiin ja bordellin tulee pitää asiakkaiden yhteystiedot hallussaan neljän viikon ajan käynnin jälkeen.
ProKoRe-järjestö kehitteli uudet ohjeistukset, jotta Sveitsin väliaikainen prostituutiokielto saataisiin kumottua kahden kuukauden jälkeen, uutisoi sveitsiläisjulkaisu Watson. Prostituutio on laillista Sveitsissä.
Järjestön sivuille päivitettiinkin pian ilouutiset siitä, että seksityö saa jatkua jälleen 6. kesäkuuta, kun muitakin maan rajoituksia jälleen lievennetään. Sen sijaan fyysistä kontaktia vaativat urheiluharrastukset, kuten judo ja paini, ovat edelleen kiellettyjä, kertoo Bloomberg.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet. New York Post, Bloomberg
Uusimmat
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:31
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
Lataa lisää