Kouvolan Pallonlyöjien ja Manse PP:n välisessä Superpesis-ottelussa loukkaavaa huutelua teki katsoja eikä KPL:n puheenjohtaja, Pesäpalloliitto kertoo selvityksensä pohjalta.
Aiemmin uutisoitiin, että KPL:n puheenjohtaja Harri Lehto olisi huudellut halventavasti Manse PP:n pelaajalle 2. elokuuta pelatussa Superpesis-ottelussa. Sosiaalisessakin mediassa laajasti puitujen ala-arvoisten huutelujen kohteeksi oli raportoidusti joutunut Manse PP:n pelaaja Juuso Myllyniemi, joka kertoi myös MTV Urheilulle Lehdon huudelleen hänelle katsomosta.
Tamperelaisseura Manse PP puolestaan kertoi tiedotteessaan nimiin menemättä, että "KPL:n seurajohtoon kuuluva henkilö huusi erittäin halventavia henkilöön kohdistuvia solvauksia Mansen pelaajalle".
– Katsomon lisäksi nämä huudot kantautuivat myös kyseisen pelaajan korviin, Manse PP kirjoitti.
Suomen Pesäpalloliitto tiedottaa nyt, että saatujen selvitysten perusteella liiton johtokunta "pitää kiistattomana, että kakkospuolen anniskelukatsomosta on esiintynyt Mansen pelaajalle henkilöön kohdistuvaa epäasiallista ja loukkaavaa huutelua", mutta "samoin saatujen selvitysten perusteella on kiistatonta, että huutaja ei ole ollut Kouvolan Pallonlyöjien puheenjohtaja, vaan katsomossa ollut seuran organisaatioon kuulumaton katsoja".
– Tämän katsojan henkilöllisyys on Pesäpalloliiton tiedossa, liitto kertoo menemättä kyseisen henkilön taustoihin tarkemmin.
Selvitysten perusteella KPL:n puheenjohtaja Lehto oli mennyt tilanteessa selvittämään huutelijan ja toisen katsojan välistä kovaäänistä keskustelua.
– Selvittelyn jälkeen tilanne on päättynyt. Tältä osin tapaus ei aiheuta jatkotoimenpiteitä.
Pesäpalloliitto edellyttää Kouvolan Pallonlyöjien käyvän läpi "ottelun järjestämiseen liittyvät määräykset ja toimenpiteet sekä erityisesti järjestyksenvalvojien ohjeistukset, jotta vastaava tapahtuma ei toistu".
– Samalla johtokunta muistuttaa kaikkia Pesäpalloliiton seuroja ottelutapahtuman turvalliseen järjestämiseen liittyvistä ohjeista.
Lehto oli jättäytynyt pois KPL:n puheenjohtajan tehtävästä Pesäpalloliiton selvityksen ajaksi, jotta seura saisi toimintarauhan. Hän kiisti KPL:n tiedotteessa syyllisyytensä.
Pesäpalloliiton johtokunta käsitteli tapahtumia eilisessä kokouksessaan.
Myllyniemi: "En viitsi sanoa mitään"
MTV Urheilu tavoitti Pesäpalloliiton tuoreen tiedotteen lukeneen Juuso Myllyniemen. Hän mietti pitkään vastaustaan aiempaan ristiriidassa olleen tiedotteen herättämistä ajatuksista.
– No, minä en viitsi sanoa mitään. Minä en halua kommentoida mitään, Myllyniemi kommentoi.
Myllyniemi kuittasi lyhyesti, kun hänelle referoi selvitystä, jonka perusteella oli "kiistatonta", ettei huutaja ollut KPL:n puheenjohtaja, vaan että tämä oli mennyt selvittämään keskustelua.
– Niin, näin siinä kerrottiin, Myllyniemi sanoi.
Juttua täydennetty Juuso Myllyniemen tuoreilla kommenteilla kello 12.42.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää