Suosittu opaskoira Lenni valmistui – muutto etelästä Kemiin edessä!

Facebookissa suosiota kerännyt opaskoira Lenni valmistui vihdoin työhönsä. Aluksi opaskoirien tarkkailuluokalle joutunut vipeltäjä pääsee muuttamaan Kemiin, jossa se on ensimmäinen opaskoira.

Opaskoirapentu Lenni -sivu on hurmannut Facebookissa tuhannet suomalaiset eläinten ystävät. Sosiaalisessa mediassa kuulumisiaan ahkerasti päivittäneen eläinjulkkiksen ainutlaatuinen tarina saa nyt onnellisen lopun: Lenni valmistui opaskoiraksi ja aloittaa työt Kemissä maaliskuun loppupuolella. Valmistumisen jälkeen Lenni ei enää päivitä kuulumisia sosiaalisessa mediassa, vaan keskittyy opaskoiran tehtäviinsä Kemissä.

Opaskoirapentu Lenni -sivun tarkoituksena on ollut kertoa yhden pennun elämän ja kokemusten kautta opaskoiratoiminnasta, opaskoirien koulutuksesta ja vapaaehtoisten hoitoperheiden arvokkaasta työstä. Suuren suosion saavuttanut, vuonna 2010 perustettu sivu on tehnyt Lennistä yhden Suomen kuuluisimmista eläinjulkkiksista. Säännöllisesti ja veikeällä tavalla vaiheistaan raportoivan opaskoirapennun tarinoita seuraa yli 8 000 fania.

Vilkkaasta veijarista kasvoi taitava opaskoira

Lennin kaksivuotinen taival opaskoiraksi on ollut vaiherikas. Ensimmäisen vuotensa se eli tavallista koiran elämää hoitoperheessä Helsingissä, jonka jälkeen se saapui soveltuvuustesteihin Opaskoirakoululle. Lennin tulevaisuus näytti ensin synkältä: se hyväksyttiin koulutukseen, mutta joutui tarkkailuluokalle heikon keskittymiskykynsä vuoksi. Opaskoirakoulun johtaja Riitta Liimatainen kertoo, että Lenni on lopulta kypsynyt tehtäväänsä erinomaisesti puolen vuoden opaskoirakoulutuksen aikana.

– Lenni oli nuorempana melkoinen vilpertti, mutta vanhemmiten se on oppinut hienosti opaskoiran tehtävät. Nyt Lenni kulkee kaduilla ja julkisissa liikennevälineissä mallikkaasti, pysähtyy suojateillä, etsii ovet ja tunnistaa opastamisessa tärkeät sanat, kuten oikea, vasen, suojatie ja bussipysäkki. Onpa Lenni käynyt jopa lentokoulutuksessa, Liimatainen kertoo.

Nyt Lenni muuttaa Kemiin, jossa se on ensimmäinen opaskoira. Kaksi viimeistä koulutusviikkoaan Lenni viettää yhteistoimintakurssilla tulevan käyttäjänsä Sirkka Holmin kanssa. Yhteistoimintakurssin tarkoituksena on tutustuttaa käyttäjä ja opas toisiinsa, opetella yhdessä liikkumista, mutta myös käydä läpi kaikki koiranhoidon alkeet ruokinnasta peseytymiseen.

– Lenni on kiltti ja hyvähermoinen opaskoira. Hitaalla vauhdilla opastaessa Lennin keskittyminen saattaa edelleen hieman herpaantua, mutta kyllä hän palaa helposti opaskoiran rooliinsa, koska on luonteeltaan hyvin palvelualtis ja rauhallinen. Vilkkaasta pikku-Lennistä on kasvanut oikea herrasmies, kuvailee Liimatainen.

Lue myös:


AVA

Kuvat: Jenni Junkala/AVA, Heli Roosmäe

Lue myös:

    Uusimmat