Suosikkijuontaja Sami Kuronen törmäsi sosiaalisessa mediassa häkellyttävään näkyyn – "Siinä mentiin jo jonkun rajan yli"

Temptation Island -juontaja Sami Kuronen törmäsi somessa häkellyttävään näkyyn: ”Siinä mentiin jo jonkun rajan yli” 4:33
Video: Temptation Island -juontaja Sami Kuronen törmäsi somessa häkellyttävään näkyyn.

Temptation Island Suomi -ohjelmaa juontava Sami Kuronen kertoo törmänneensä hiljattain hämmentävään fanituksen muotoon sosiaalisessa mediassa.

Radiojuontajana alun perin tunnettu Sami Kuronen tuskin arvasi, miten vahvasti Temptation Island Suomi -ohjelma tulisi henkilöitymään häneen, kun hänet nähtiin ensimmäistä kertaa hiillostamassa suhdettaan testaavia pariskuntia iltanuotion ääressä keväällä 2015 ja on sittemmin lunastanut maineen koko kansan grillimestarina.

– Onneksi 99,9-prosenttisesti hyvää. Kannustavaa, hyvää ja ihan kaikenikäisiltä, hän kertoo saamastaan palautteesta MTV Uutisille ohjelman pressipäivänä syyskuussa.

Kuronen on jo aiemmin kertonut saavansa Temppareista palautetta myös eläkeikäisiltä. Hän tunnusti häkeltyneensä viime kesänä tyttärensä kanssa Särkänniemessä, kun hädin tuskin kymmenenvuotiaat lapset tulivat tervehtimään häntä.

– Toivon, että he tunnistivat minut jostain muusta kuin Temppareista, hän naurahtaa, mutta myöntää, että "jonkinlaista hahmoelementtiä" alkaa leijua jo ilmassa.

Kenties kummallisimpaan tilanteeseen Kuronen kertoi törmänneensä joitain päiviä aiemmin sosiaalisessa mediassa.

– Muutama päivä sitten tuli vastaan, että kaksi kaveria oli tatuoinut mun kasvot ihoonsa. Se oli kieltämättä pienimuotoinen yllätys, hän paljastaa.

– Siinä mentiin jo jonkun rajan yli. En tiedä, oliko se hyvä, huono vai pelottava raja, mutta se hämmensi, hän naurahtaa.

Kuronen on ollut julkisuudessa myös omien parisuhdekiemuroidensa vuoksi. Parisuhde missikaunotar Michaela Söderholmin kanssa päättyi alkuvuodesta. Kuronen on sen jälkeen kertonut viihtyvänsä sinkkuna, mutta varsinkin keväällä hänen ja juontajakollega Jenni Alexandrovan välit olivat toistuvasti spekulaatioiden kohteena.

– Kyllä sen ymmärtää, että työhön kuuluvat monenlaiset julkisuuden puolet. Tuo on yksi osa sitä, Kuronen toteaa rauhalliseen tyylinsä ja myöntää vältelleensä yksityisasioistaan puhumista julkisuudessa.

Kesällä hän kuitenkin kertoi Me Naiset -lehdessä poikkeuksellisesti, että seitsemän vuotta sitten hänellä oli meneillään kaksi suhdetta päällekkäin, kunnes sai lopetettua edellisen.

– Siinä puhuin ehkä avoimemmin kuin koskaan, mutta ajattelin, ettei siihen ole enää lisättävää, hän toteaa nyt.

Erosiko Suomessa kuvattu kausi aiemmista ja kuinka Kuronen suhtautuisi, jos oma tytär olisi aikeissa lähteä Temppareihin? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!

Temptation Island Suomi -ohjelman uusi, kahdeksas tuotantokausi alkaa Nelosella 30.9.

Lue myös:

    Uusimmat