Suomi päätti universiadit kahteen kultaan – 44 vuoden takainen temppu uusiutui: "Huikeat tunnelmat"

Suomi saavutti viisi mitalia Italian Napolissa järjestetyissä kesäuniversiadeissa. Kun lukuun lisätään Venäjän Krasnojarskissa järjestettyjen talviuniversiadien 12 mitalia, kasvaa tämän vuoden potti suuremmaksi kuin koskaan aiemmin Suomen universiadihistoriassa.

Napolin kesäuniversiadien osalta suomalaisten urakka päättyi perjantaina. Tuolloin RS21-purjehdusjoukkue ja seitsenottelija Miia Sillman saavuttivat kultamitalit.

–  Napolin universiadit päättyivät suomalaisten osalta huikeisiin tunnelmiin, kun saimme viimeisenä kisapäivänämme juhlia kahta kultamitalia. Urheilijamme onnistuivat kaiken kaikkiaan erinomaisesti, sillä Suomi on yltänyt viiteen kesäuniversiadimitaliin vain kahdesti aiemmin ja edellisestä kerrasta oli kulunut jo 44 vuotta, joukkueenjohtaja Jukka Tirri kertoi tiedotteessa.

Tämän vuoden universiadeissa kilpaili vuosina 1994–2001 syntyneitä urheilijoita, jotka opiskelevat yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa tai ovat valmistuneet kilpailuja edeltäneenä kalenterivuonna.

–  Joukkueestamme löytyy useita esimerkkejä siitä, että korkeakouluopiskelun yhdistäminen tavoitteelliseen huippu-urheiluun on huolellisen suunnittelun ja joustavien opiskeluratkaisujen avulla mahdollista ja että parhaassa tapauksessa urheilu ja opiskelu tukevat toinen toistaan, Tirri sanoi.

Kultaa saavuttaneeseen purjehdusjoukkueeseen kuuluneiden Oskari Muhosen, Catharina Sandmanin, Cecilia Sandmanin ja Alexander Grönblomin sekä seitsenottelija Sillmanin lisäksi Suomen mitalisaalista kartuttivat 100 metrin aitajuoksun hopeamitalisti Reetta Hurske, skeet-ammunnan hopeamitalisti Timi Vallioniemi ja 1  500 metrin juoksusta pronssin kirinyt Joonas Rinne.

Lue myös:

    Uusimmat