Suomenlinnan lautta törmäsi Kauppatorin laituriin

Suomenlinnan lautan keulaan syntyi törmäyksessä reikä vesirajan yläpuolelle. Kaksi ihmistä loukkaantui turmassa lievästi.

Suomenlinna II -lautta törmäsi tänään iltapäivällä laituriin Helsingin Kauppatorin rannassa. Noin kello 16.30 sattuneessa onnettomuudessa loukkaantui pelastuslaitoksen mukaan lievästi kaksi ihmistä, joista toinen valitti selkäänsä ja toinen poskipäätään.

Lautta oli tulossa Suomenlinnasta, kun se jostain syystä ajautui sivuun ja törmäsi laiturin terävään kulmaan. Lautalla oli 67 matkustajaa ja parin hengen miehistö. Päivystävän palomestarin Kimmo Tuomisen mukaan aluksen keulaan vesirajan yläpuolelle syntyi lommo, joka on metrin leveä ja puolisen metriä korkea.

- Ja lommon yhdessä kohdassa on reikä. Vettä ei kuitenkaan päässyt lautan sisään, Tuominen kertoi.

Lautta on törmäyksessä syntyneiden vaurioiden takia toistaiseksi pois liikenteestä, kertoi toimistopäällikkö Ove Hagerlund Merenkulkulaitoksesta.

Paikalla oli kolme paloautoa, kaksi ambulanssia ja lääkintäesimies. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi lähinnä kaikkien matkustajien terveydentilan tarkistus. Lisäksi palomiehet katsoivat, ettei ketään ollut pudonnut mereen törmäyksen jälkeen ja ettei aluksesta vuotanut öljyä laineille.

Laiturille oli kerääntynyt runsaasti ihmisiä odottamaan kuljetusta Suomenlinnaan. Lopulta noin kello 17.30 paikalle ilmaantui matkustajalautta Tor huolehtimaan liikenteestä. Kovaonninen Suomenlinna II on törmäillyt laitureihin monta kertaa lyhyen ajan kuluessa. Edellisen kerran lautta iskeytyi päin laituria lokakuun alussa.

Viimeksi keskiviikkona se oli vähällä törmätä Viking Mariella -autolauttaan. Puolassa rakennettu lautta tuli liikenteeseen alkukesästä. Lauttaan mahtuu 350 matkustajaa ja kaksi henkilö- tai pakettiautoa.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 17.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat