Suomen ensimmäinen koeputkilapsi täyttää jo 36 vuotta – lääkäri Aarne Koskimies muistaa yhä Antti Eemelin syntymäpäivän: "Ihmeellinen, jännä paikka"

DNA-testin tarjoama ensimmäinen yllätys helsinkiläiselle Timolle oli velipuoli – lopulta sisaruksia oli kaikkiaan yksitoista 11:33
DNA-testin tarjoama ensimmäinen yllätys helsinkiläiselle Timolle oli velipuoli – lopulta sisaruksia oli kaikkiaan yksitoista.

Lääkäri Aarne I. Koskimies teki aikanaan Suomessa uraauurtavaa työtä siinä, että ensimmäinen koeputkilapsi syntyi Suomeen vuonna 1984.

Vapunaattona tuona vuonna syntyi Antti Eemeli Kujala. Koskimies oli seurannut äiti Anne Kujalan raskautta alusta loppuun saakka. Antti oli Annen ja hänen puolisonsa Olavi Kujalan kauan haaveilema lapsi; he olivat toivoneet vauvaa jo 12 vuotta.

– Olihan se ihmeellinen juttu, jännä paikka. Mietin, että meneekö kaikki hyvin, kertoo hiihtoladuilta Lapista tavoitettu Koskimies MTV Uutisille.

Koskimies on Antin kummisetä ja kertoo, että pitää perheeseen yhä tiiviisti yhteyttä.

Raskaus oli salaisuus loppuun asti

Koskimies muistelee Antti Eemelin odotusta kirjassaan Alku uudelle elämälle – urani tiedemiehenä (2017).

Jokaisena vappuaattona hän palaa ajatuksissaan vappuaattoon 1984, jolloin Naistenklinikan leikkaussalissa elettiin jännityksen hetkiä.

Raskaus oli sujunut hyvin loppuun saakka, ja edessä oli suunniteltu keisarinleikkaus. Keisarinleikkaus siksi, koska siihen aikaan kaikkia koeputkihedelmöityksiä pidettiin riskiraskauksina.

– Tunnelma oli sanoin kuvaamaton, kun kätilö ojensi lapsen äidin rinnalle, Koskimies muistelee kirjassaan.

Lunttilapun kanssa soitto STT:lle

Synnytyksen jälkeen Koskimies nappasi lunttilappunsa ja juoksi soittamaan uutisen STT:lle. Lunttilappu hänellä oli kädessä, jotta kaikki tuli sanottua oikein ja täsmällisesti. Salaisuus oli pidetty loppuun asti, edes viereisessä leikkaussalissa ei tiedetty, mitä Koskimiehen salissa tapahtui tuona päivänä.

Koskimies kuvailee Antti Eemeliä, täyden kymmenen pisteen vauvaa, yhdeksi uransa huippuhetkistä. Kuohuvapullot poksahtelivat, kun Kujalan pariskunta sai syliinsä 49-senttisen ja 3070 gramman painoisen arvokkaan nyytin.

– Vapunaaton ykkösuutinen vuoden tärkeimmästä vauvasta antoi tuhansille lapsettomille pariskunnille uutta toivoa lapsen saamisesta.

Tänä päivänä Antti Kujala on itse kahden lapsen isä: Eetu on syntynyt vuonna 2004 ja Aava 2013.  

Lue myös:

    Uusimmat