Suomelle historian huonoin sijoitus MM-jäällä – ratkaisuosuma syntyi dramaattisella tavalla

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue kohtasi Tshekin torstaina MM-puolivälierässä. Naisleijonat hävisi historiallisesti puolivälierän 1-2-lukemin ja jäi ensimmäistä kertaa mitalipelien ulkopuolelle.

Ottelun avauserä mentiin tasaisissa merkeissä eikä maaleja nähty. Suomi pääsi useamman kerran ylivoimalle, mutta ei onnistunut hyödyntämään paikkojaan. Avausosuma saatiin vasta toisen erän lopussa, kun Daniela Pejsova pääsi laukomaan lähietäisyydeltä kiekon ohi Anni Keisalan.

Suomi nousi tasoihin ottelun kolmannessa erässä, kun kahdeksan minuuttia oli pelattu. Maalin viimeisteli tyylikkäällä laukauksella Noora Tulus. Osuma tehtiin siirretyn rangaistuksen aikana. Suomi pääsi pian tämän jälkeen jauhamaan ylivoimaa, mutta lukuisista paikoista ja väsyneestä tshekkinelikosta huolimatta lukemat säilyivät 1-1:ssä.

Suomi joutui pelaamaan alivoimaa kolmannen erän lopussa, mutta joukkue suoriutui yhden pelaajan vajaalla mainiosti. Tshekki ei päässyt ylivoimallaan kunnon maalipaikoille. Osumia ei varsinaisella peliajalla enää nähty, joten ratkaisua haettiin jatkoajalta.

Jatkoaikaa ei ehditty pelata kuin 41 sekuntia, kunnes Tshekki iski ratkaisun. Tilannetta edelsi Jenni Hiirikosken sokkosyöttö, johon Tshekin Aneta Tejralova pääsi väliin. Tshekkihyökkääjä laittoi kiekon helpon näköisesti etukulmasta ohi Keisalan. Välieräpaikka näin Tshekille lukemin 2-1.

Suomi jäi ensimmäistä kertaa MM-historiassaan mitalipelien ulkopuolelle. Se jatkaa turnaustaan vielä tulevana viikonloppuna sijoitusotteluilla.

Lue myös:

    Uusimmat