Marokko eteni jatkoon kukistamalla Hollannin rangaistuspotkukilpailun jälkeen maalein 2–1.
Hollanti siirtyi johtoon 72. peliminuutilla, kun Cody Gakpo täräytti pallon verkkoon.
Maalissa purkautui paljon tunnetta. 27-vuotiaan laitahyökkääjän kumppani Noa van der Bij kertoi viime viikonloppuna saaneensa keskenmenon, eikä Gakpo kyennyt pidättelemään tunteitaan maalinsa jälkeen.
Gakpo liikuttui kentällä kyyneliin ja koko Hollannin joukkue riensi tuulettamaan maalia joukkuetoverinsa kanssa.
Lue myös: MM-kisoissa jysähti iso yllätys – Saksa tylysti ulos turnauksesta
Marokko rynnisti tasoihin lisäajan ensimmäisellä minuutilla. Chemsdine Talbin tarkka keskitys löysi boksista Issa Diopin, joka puski pallon maaliin.
Jatkoajalla Soufiane Rahimilla oli erinomainen tilaisuus iskeä Marokko edelle, mutta Bart Verbrüggen venyi ilmiömäiseen torjuntaan.
Ottelu eteni aina rangaistuspotkukilpailuun asti, jossa Marokko oli lopulta parempi. Ratkaisu nähtiin viidennellä kierroksella, kun Hollannin Crysencio Summerville epäonnistui ja Marokon Ismael Saibari iski joukkueensa jatkoon.
Marokko kohtaa neljännesvälierissä Kanadan.

