Suomalaisyritys tukee Nico Hülkenbergin tuurauskeikkaa Silverstonessa – "Meille iso mahdollisuus"
32-vuotias saksalaiskuljettaja Nico Hülkenberg korvaa tulevanakin viikonloppuna meksikolaiskuljettaja Sergio Perezin Englannin Silverstonessa ajettavassa osakilpailussa. Hülkenberg tuli Racing Point-talliin Perezin sijaiseksi jo viime viikonloppuna sen jälkeen, kun Perezillä todettiin koronavirustartunta.
Viime viikonlopun aika-ajossa Hülkenberg ylsi 13. lähtöruutuun, mutta ei päässyt starttaamaan lainkaan itse kisaan autossa ilmenneiden teknisten ongelmien vuoksi. Nyt Hülkenberg on saamassa uuden mahdollisuuden. Moottoriurheilua pitkään seuranneen asiantuntijan mukaan Nico Hülkenberg on Racing Pointille varmasti vahvin vaihtoehto.
Tarjolla olevista kuljettajista sarjan ulkopuolelta hän on ajanut viimeisimpänä ja osoittanut lahjakkuutensa.
– Saimme onnellisen sattuman kautta mahdollisuuden päästä tukemaan Hülkenbergin paluuta rattiin. Tämä on meille iso mahdollisuus, ja olemme todella innoissamme, että pääsemme suomalaisena kansainvälistyvänä yhtiönä mukaan formulasirkukseen, kertoo Saldo Financen toimitusjohtaja Jarkko Mäensivu.
Turkulainen yritys tulee näkymään Saldo-tarralla Hülkenbergin kypärässä. Kuskin otteista tietysti riippuu, kuinka paljon kansainvälistä kamera-aikaa vaaleanpunaiselle kiiturille on luvassa. Näyttöhaluja taatusti riittää, sillä täksi vuodeksi formula ympyröistä ulos pullahtanut Hülkenberg on paljastanut käyneensä Silverstonessa eri tallien kanssa keskusteluja mahdollisuudesta tallipaikkaan ensi kaudeksi.
– Racing Point on erinomaisen mielenkiintoinen talli kaikin puolin. Kun taustalla on Mercedeksen viime kauden tekniikkaa, podium-sijoitukset ovat mahdollisia kisasta toiseen, Jarkko Mäensivu huomauttaa.
177 kisaa pääsarjassa ajaneen Hülkenbergin henkilökuva on luettavissa täältä
Vuorossa juhlakilpailu
Silverstonessa on luvassa viikonloppuna juhlallisuuksia, sillä kaikkien aikojen ensimmäinen pääsarjakisa ajettiin samalla radalla 70 vuotta sitten, toukokuussa 1950. Tuolloin voittoon ajoi Alfa Romeon Giuseppe Farina. Vuonna 2020 Alfa Romeon Kimi Räikköselle ja Antonio Giovinazzille sijoitus kymmenen parhaan joukossa eli pistesijakin tuntuisi pieneltä voitolta, niin armottoman vaisua Alfan vauhti on kärkitalleihin verrattuna ollut.
Varsinaisesta voittajasuosikista ei ole epäselvyyttä: Mercedes on jatkanut viime vuosilta tuttua dominointiaan myös tänä kesänä voittaen kaikki neljä osakilpailua. Britti Lewis Hamilton on kotimaassaan tietysti suosikki number one, mutta Valtteri Bottas pääsee haastamaan hänet henkisesti hyvistä asemista painotuoreen jatkosopimuksensa ansiosta. Racing Pointin lisäksi varteenotettavimpiin haastajiin lukeutuvat Red Bullin Max Verstappen sekä McLaren kaksikko Lando Norris–Carlos Sainz.
Renkaita ja kantteja tuunattu
Viime viikonlopun kisa huipentui dramaattisesti, kun molemmista Mersuista puhkesi eturengas vain hieman ennen maalia. Huono tuuri vei Bottakselta kakkossijan ja kaikki MM-pisteet, mutta Hamilton raahasi itsensä vanne rataa raapien ykkösenä yli maaliviivan. Rengasfarssin jatko-osan välttämiseksi Silverstonen radalle on asetettu parinkymmenen metrin verran renkaille soveliaampaa kanttikiveystä, ja Pirelli antaa talleille käyttöön viime kisaa pehmeämmät rengasyhdistelmät.
Kauden ylivoimaisesti suurin pettymys on ollut Ferrari. Maranellossa meno on ollut sen verran sekavaa, että jopa Ferrarin puheenjohtaja John Elkann myönsi, että voittoja on luvassa vasta sääntömuutosten myötä – eli kaudella 2022. Charles Leclerc tosin otti Silverstonessa sunnuntaina kauden toisen palkintopallisijoituksensa, kiitos Bottaksen rengasrikon. Sebastian Vettelin ajatukset tuntuvat olevan jo ensi kauden uuden tallipaikan neuvotteluissa.
Silverstonen formulaviikonloppu starttaa ensimmäisillä vapailla harjoituksilla tänään perjantaina klo 13. Aika-ajojen vuoro on lauantaina klo 16 ja itse kisan sunnuntaina klo 16.10.
Silverstonen faktapalat
|
Uusimmat
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – Jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
19:36
Armenialaisviranomaiset: Jo yli kolmannes Vuoristo-Karabahin asukkaista on paennut Armeniaan
-
19:24
Ruotsia riivaavaa rikollisuus on vaarassa levitä Norjaan – pahamaineinen Foxtrot hamuaa nyt öljymaan huumemarkkinoita
-
19:13
Nyt puhuu Ruotsin jättänyt kohuttu tähti – "Tärkeämpiä kuin mikään muu maailmassa"
-
19:12
Kouluväkivalta ei ole enää "happy slappingia" – raa'an väkivallan kuvaamiselle järjestetään jopa sessioita: "Osa saa niistä tyydytystä"
-
19:05
Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
-
19:02
Pelikiellon lusinut kohupelaaja Tarmo Reunanen yritti yllättävää temppua – katso
-
Lataa lisää