Suomalaisperheiden ruoka-arki paljastuu: Lapsi eli hampurilaisilla ja einespizzalla

Uudessa tv-ohjelmassa päästään kurkistamaan tavallisten suomalaisperheiden keittiöihin, joissa ruokailutottumukset ovat enemmän tai vähemmän rempallaan.

Kaappaus keittiössä -ohjelman ensimmäisessä jaksossa tutustutaan kangasniemeläiseen Mäenpään perheeseen, jossa valmisruoka on vallannut keittiön. Perheen tilannetta lähtee selvittämään keittiömestari Kari Aihinen.

Mäenpään perheen 17-vuotias lukiolainen Sannakaija on kyllästynyt perheensä ruokailutottumuksiin. Perheessä istutaan vain harvoin yhdessä ruokapöydän ääreen ja arkena napostellaan lähinnä herkkuja ja valmisruokaa. Koulutöidensä lisäksi Sannakaisa on ottanut vastuuta keittiössä ja loihtii itselleen pasta-aterioita. Ateriakokonaisuudet eivät kuitenkaan ole sieltä terveellisimmästä päästä, eikä 17-vuotias tyttö ole ikinä maistanut esimerkiksi parsakaalia.

Perheen nuorimmainen, ala-astetta käyvä Annakaisa joutuu useimmiten tyytymään valmishampurilaiseen tai pizzaan, joita perheenäiti hamstraa jääkaappiin.

– Äiti tekee ruokaa kerran kahdessa kuukaudessa. Äidin ruoat maistuvat vähän erilaisilta. Minä haluaisin ostaa kaupasta erilaisia aineksia, mutta äiti haluaa ostaa pizzaa ja hampurilaisia, Annakaisa kertoo ohjelmassa.

Miksi Mäenpään perheen äiti ei halua laittaa ruokaa? Saako keittiömestari Kari Aihinen perheen ruokailutavat muutettua? Lue lisää Kaappaus keittiössä -ohjelman sivuilta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat